Tikkurilan keskustassa käynnistetään kaksi merkittävää kiinteistökehityshanketta
Senaatti-kiinteistöt ja Vantaan kaupunki julkistavat syksyllä 2017 kilpailut kahdesta erillisestä kiinteistökehityshankkeesta kahdelle vierekkäiselle tontille Tikkurilan Kielotiellä. Tonteille on tarkoitus toteuttaa asuinrakennuksia ja Vantaan kaupungin hallinnolle monitilatoimistorakennus, joka kokoaa nykyisin hajallaan olevat toiminnot saman katon alle. Toinen tonteista on valtion omistuksessa ja toisen omistaa Kiinteistö Oy Vantaan Kauppalantalo, jonka osakekanta on suurelta osin kaupungin omistuksessa. Vantaan kaupunki ja Senaatti-kiinteistöt vievät yhteistyössä hankkeiden asemakaavoitusta eteenpäin.
”Kyseessä on keskeinen alue, jolle on järkevää lähteä yhdessä hakemaan kaupunkikuvallisesti korkeatasoista ratkaisua”, toteaa Senaatti-kiinteistöjen myyntipäällikkö Marjaana Berger.
Valtion omistamalle tontille kaavaillaan asuintaloja
Senaatti-kiinteistöjen hanke sijoittuu tontille Kielotie 15, joka kaavassa on yleisten rakennusten korttelialuetta (kaavamerkintä Y), sekä lisäksi Senaatti-kiinteistöillä on suunnitteluvaraus viereiseen Vantaan kaupungin omistamaan puistoalueeseen. Suunnittelualueen pinta-ala noin 16.000 m2.
Senaatti-kiinteistöjen tontilla on purettava, vuonna 1970 valmistunut toimistorakennus. Rakennuksessa sijaitseva Itä- ja Keski-Uudenmaan ulosottovirasto muuttaa Jokiniemen alueelle Tikkurilassa, ja poliisilaitokselle etsitään yhteistyössä käyttäjän kanssa uudet tilat.
Senaatti-kiinteistöjen omistamalle tontille on tavoitteena toteuttaa asuinrakennuksia, joiden katutasoon sijoitetaan liiketiloja. Rakennusten korkeus on 6 - 8 kerrosta ja perustellusta syystä osa asuinrakennuksista voi olla myös tätä korkeampia. Pysäköinti sijoitetaan maanalaiseen tai maanpäälliseen pysäköintilaitokseen. Senaatti-kiinteistöt myy avoimen kilpailun perusteella pääosan
alueesta ja sille kaavoitettavasta asuntorakennusoikeudesta. Kilpailussa laaditaan yleissuunnitelma koko alueelle ja tehdään hintatarjous 70 % osuudesta kerrosalasta. Noin 30 % alueen asuntorakennusoikeudesta toteuttaa A-Kruunu Oy pitkän korkotuen tuotantona. A-Kruunu Oy kilpailuttaa ara-tuotannon suunnittelun ja toteutuksen erillisessä kilpailussa.
Vantaan hallinnon monitilatoimistorakennus
Vantaan hallinnon monitilatoimistorakennus toteutetaan viereiselle tontille osoitteessa Kielotie 13 joka sijaitsee Vantaan kaupungintalon välittömässä läheisyydessä. Tontilla sijaitseva nykyinen toimistorakennus puretaan.
Toimistorakennuksen toteutus kilpailutetaan. Kilpailulla valittu yhteistyökumppani suunnittelee ja rakentaa toimistotalon. Rakennus valmistuu loppuvuodesta 2020. Kaupunki sitoutuu vuokraamaan tarvitsemansa toimitilat pitkäaikaisella vuokrasopimuksella.
Rakennukseen keskitetään kaupungin hallinnon tällä hetkellä hajallaan eri toimipisteissä sijaitsevia tiloja, ja rakennuksessa tulee toimimaan noin 800 Vantaan kaupungin työntekijää. Rakennuksen pinta-ala on 13 500 bruttoneliömetriä.
Tonttien suunnittelukilpailut ovat erilliset, vaikka suunnittelukilpailu järjestetään yhteistyössä kaupungin ja valtion kanssa. Kilpailussa voi osallistua molempiin tai jompaankumpaan.
Lisätietoja:
Senaatti-kiinteistöt: myyntipäällikkö Marjaana Berger p. 0205 811 882, marjaana.berger@senaatti.fi
Vantaan kaupunki: hankekehitysarkkitehti Mikko Juolahti p. 90 8392 8894, mikko.juolahti@vantaa.fi ja asemakaava-arkkitehti Ritva Kotilainen p. 90 8392 2335 , ritva.kotilainen@vantaa.fi (16.6. -30.6.2017)
A-Kruunu Oy: toimitusjohtaja Jari Mäkimattila p. 040 755 3924, jari.makimattila@a-kruunu.fi
Senaatti-kiinteistöt
Senaatti-kiinteistöt on valtionhallinnon työympäristökumppani ja toimitila-asiantuntija, joka vastaa keskistetysti myös valtion kiinteistöomaisuuden myynneistä. Valtion kiinteistöstrategian mukaisesti valtio myy sellaiset kiinteistöt, joille ei löydy enää valtiolta käyttöä ja jotka eivät ole strategisesti merkittäviä. Senaatti-kiinteistöt on julkinen toimija ja myy kiinteistöt pääasiassa julkisella tarjouskilpailulla. Senaatti-kiinteistöjen hallitus päättää kiinteistökaupoista 5 milj. euroon asti, sen jälkeen toimivalta siirtyy maan hallitukselle, ja yli 10 milj. euron kaupoista päättää eduskunta. Senaatti-kiinteistöt on valtion liikelaitos ja tulouttaa kiinteistöjen myynneistä saatavat tulot valtiolle vuosittain. www.senaattimyy.fi
A-Kruunu Oy
A-Kruunu on valtion erityistehtäväyhtiö, tehokas ja vastuullinen kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuottaja ja omistaja. Yhtiö rakennuttaa vuosittain noin 400 asukkaiden arvostamaa asuntoa Helsingin seudulla sekä edistää puurakentamista ja asumisen innovaatioita.
Vantaan kaupunki
Tikkurila on yksi Vantaan voimakkaimmin kasvavista alueista ja yli 219 000 asukkaan Vantaan hallinnollinen keskus. Tikkurilan keskustaan rakentuu lähivuosina tuhansia uusia asuntoja ja Tikkurilassa on myös Suomen toiseksi vilkkain juna-asema.