Nyheter

Viljelylaatikot tuovat satoa ja luovat yhteisöllisyyttä

Salaattia, kirsikkatomaattia, kurpitsaa, mansikoita. Näitä kaikkia ja monia muita hyötykasveja löytyy Kaarlo Sarkian kadun talon viljelylaatikoista, joita asukkaat saavat vapaasti käyttää. Suvi Rantamäki on aktiivisesti mahdollistamassa viljelyn sujuvuutta.

Kun Suvi muutti taloon, hän huomasi sekä katolla että pihalla sijaitsevat viljelylaatikot ja kiinnostui asiasta. Hän on alkanut olemaan yhä enemmän mukana myös muun asukastoiminnan koordinoinnissa.

- Päätettiin viljellä jotain helposti hoidettavia ja uusiutuvia kasveja, kuten salaattia, joita kaikki voivat käydä ottamassa. Meillä kasvaa myös muutamassa laatikossa vain niittykukkia, joista lapset voivat käydä poimimassa kukkia, kertoo Suvi.

Ei tarvitse olla viherpeukalo

Suvin mukaan laatikkoviljely on hyvä keino tutustua naapureihin, ja siksi mukana kannattaa olla, vaikkei olisikaan varsinainen viherpeukalo. Myös laatikoiden kunnostaminen ja talvisiivous lisäävät yhteistä tekemistä ja yhteishenkeä.

- Viljelyn kautta tulee vaihdettua enemmän kuin pari sanaa rappukäytävässä jonkun kanssa ja siten saa paljon helpommin yhdistettyä nimet kasvoihin, perustelee Suvi.

Asukas Suvi

Laatikot ovat suosittuja

Laatikot ovat olleet hyvin suosittuja, koska niitä on helppo varata ilman mitään välikäsiä, eivätkä ne maksa asukkaalle mitään. Joillakin asukkailla saattaa olla useampikin laatikko hoidettavana.

- Lähtökohtaisesti kaikille on tarjolla laatikko, jos viljely kiinnostaa. Ja jos laatikoita jää yli, niitä voidaan antaa sellaisille asukkaille, jotka haluavat enemmän hoidettavakseen, kertoo Suvi.

Varausjärjestelmä ja laatikoiden kunnossapito on sujunut talossa todella hyvin, mutta Suvi kaipaisi yhtiöltä vähän vahvempaa tiedotusta asiasta.

- Uusille asukkaille pitäisi tiedottaa viljelymahdollisuudesta paremmin, jotta he eivät vasta keväällä havahdu asiaan ja joudu odottamaan seuraavaa kesää. Minä toki kerron asioista, mutta teen asioita omalla vapaa-ajallani, vaikka joku onkin joskus luullut, että olisin A-Kruunulla töissä, naurahtaa Suvi ja toivoisi saavansa tietää myös pois muuttaneista asukkaista eli vapautuneista laatikoista.

tomaatti on vielä vihreä

Talossa muutakin yhteistoimintaa

Kaarlo Sarkian kadun asukkaat ovat myös grillailleet keskenään, järjestäneet pikkujouluja ja suunnitelleet muita matalan kynnyksen tekemisiä. Lainavälineet ovat myös olleet erittäin suosittuja, kuten esimerkiksi porakone, tikkaat ja muut muuton aikana tarvittavat välineet.

Suvia itseään asukastoiminta kiinnostaa, koska aikoo asua talossa pitkään. Naapureihin tutustuminen ja talon asioista tietäminen lisää asumisviihtyisyyttä.

- Kun tietää asuvansa pidempään, se tuo motivaatiota tutustua ihmisiin ja järjestää asioita. Harrastin paljon järjestötoimintaa opiskeluaikoina, joten tällaiset asiat ovat tulleet osittain tutuiksi jo silloin, kertoo Suvi.

Teksti: Ida Oljemark

Kuvat: Tapio Antere