Keskivertosuomalaisen asumisen hiilijalanjälki on noin 2100 kg CO2e/vuosi. Kenkä puristaa, mutta olemme asettaneet tavoitteeksi elää hiilineutraalissa yhteiskunnassa jo 14 vuoden kuluttua. Määräysten mukainen uudisrakentaminen tai korjausrakentaminen sellaisenaan ei riitä saattamaan asumisen hiilijalanjälkeä lähellekään nollaa. Monet rakennuttajaorganisaatiot ovatkin viime vuosina sitoutuneet vaatimustasoa kunnianhimoisempiin päästövähennystavoitteisiin.

Uudisrakennuksissa hiilineutraalin asumisen edellytykset luodaan jo rakennushankkeen alkutaipaleella. Tarvitaan vähähiilistä rakennuttamista, mikä tarkoittaa, että hankkeen suunnittelu ja toteuttaminen ohjataan määrätietoisesti hiilijalanjälkitavoitteisiin. Vähähiilisen rakennuttamisen optimaalinen lopputulos on rakennus, joka materiaaleiltaan ja työtavoiltaan on toteutettu vähähiilisesti ja joka mahdollistaa hiilineutraalin käytön.

Kehitystyö vähähiilinen rakennuttamisen viemiseksi sanoista tekoihin on käynnissä monessa rakennuttajaorganisaatiossa. Järjestimme yhteistyössä RAKLIn kanssa vähähiilisen rakennuttamisen klinikan, joka tukee 25 osallistujaorganisaation ponnisteluja vähähiilisyystavoitteiden ohjauksessa. Klinikan tulosseminaari ja tulosraportti antavat ohjenuoria mm. rakennushankkeiden hiilijalanjälkitavoitteiden asettamiseen ja ohjaamiseen.

Klinikan asuinrakennuttajia, kuten A-Kruunua puhuttaa, miten hiilijalanjälkeä minimoidaan asumisen kohtuuhintaisuudesta tinkimättä. Uuden tavoitteen ei ole tarkoitus vähentää entisten, kuten toiminnallisuuden, turvallisuuden, viihtyisyyden ja kustannustehokkuuden painoarvoa. Optimointi vaatii kulkemista käsikädessä markkinakehityksen kanssa, toisinaan sitä haastaen. Energia- ja rakennusmateriaaliteollisuuden toimet tukevat onneksi nyt reippaiden päästövähennystavoitteiden asettamista rakennuttajan päästövähennystiekarttaan.

Rakennuttajan tehokas vaikuttamiskeino on asettaa hankkeelle hiilijalanjälkitavoitteet. Sen jälkeen vaaditaan tavoitteiden mukaista toteuttamista kaikilta osapuolilta. Hankekohtaisesti sopivien ja riittävän – muttei liian - kunnianhimoisten hiilijalanjälkitavoitteiden asettaminen on tällä hetkellä taitolaji. Koska uudisrakennuksen hiilijalanjälki syntyy karkeasti puoliksi käytönaikaisesta energiankulutuksesta ja materiaaleihin sitoutuneesta hiilikuormasta, molempiin osakokonaisuuksiin pilkotut päästövähennystavoitteet voivat helpottaa hankekohtaisten tavoitteiden haarukointia.

Yksittäisen rakennushankkeen osalta tavoitteena tulisi olla hiilijalanjäljen minimointi ja hiilineutraalin käytön mahdollistaminen kokonaisoptimoimalla, raja-arvoista tai keskiarvoista riippumatta. Kun osaamista vaaditaan kaikilta osapuolilta hankkeenohjaukseen, suunnitteluun ja toteutukseen, voidaan useimmissa hankkeissa vaikuttaa hiilijalanjälkeen kymmeniä prosentteja.

Uskon, että tulevaisuudessa vähähiilisestä rakennuttamisesta ja hiilineutraalista asumisesta tulee ”peruskauraa”, siinä missä sellaisena voidaan nyt pitää turvallista rakennuttamista ja asumista. Kehittämällä vähähiilistä rakennuttamista luomme edellytykset hiilineutraalille asumiselle ja elämiselle ympäristön kantokyvyn rajoissa.
 

Liisa Jäätvuori
Tekniikan tohtori

Kirjoittaja on riskienhallinnan ja vähähiilisen rakennuttamisen erityisasiantuntija, joka toimii A-Insinööreissä kestävän kehityksen ja uusien palveluiden johtajana.