Nyheter

A-Kruunulla toiminnan muutoksen vuosi

Yhtiökokous vahvisti A-Kruunu Oy:n tilinpäätöksen vuodelle 2019. Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila luonnehtii vuotta 2019 yhtiön toiminnan muutoksen vuodeksi sekä rakennuttamisen että palvelujen kehittämisen osalta.

Vuoden vaihteessa rakenteilla tai rakenteille lähdössä oli 854 asuntoa, suunnitteilla 1036 asuntoa ja kehiteltävissä aihioissa noin 1300 asuntoa. Valmiina oli 1097 vuokra-asuntoa, joista toimintavuoden aikana valmistui 304. Kaikki kohteet olivat ARA:n hyväksymällä 40 vuoden korkotukilainalla rahoitettuja.

Hankkeet tai hankeaihiot sijaitsevat Helsingin seudun lisäksi Tampereella, Turussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa eli kasvavilla kaupunkiseuduilla, joilla on suuri kysyntä kohtuuhintaisesta asuntotuotannosta.

Omakustannusperiaatteella määräytyvät vuokrat ovat kohtuullisia, mikä tekee asunnoista kysyttyjä. Yhtiön kaikkien asuntojen keskivuokra on 12,30  euroa neliöltä kuukaudessa. Asuntojen vaihtuvuus oli toimintavuonna 15 %, ja taloudellinen käyttöaste 99,6 %.

- A-Kruunun tehtäväksi on valtion taholta annettu kohtuuhintaisten asuntojen rakennuttamisen ja omistamisen lisäksi asumisen innovaatioiden ja puurakentamisen edistäminen. Vuoden 2019 tärkeimpiä tapahtumia tarkastellessa (Uutiset) voidaan todeta, että olemme onnistuneet jälleen ottamaan isoja askeleita noiden tavoitteiden edistämisessä, toteaa Mäkimattila.

Asumisen innovaatioita on edistetty sekä asumispalveluiden että asuntosuunnittelun saralla.

- Toimintavuonna otettiin käyttöön vuokraustoiminnan ja isännöinnin yhdistävä toimintamalli, joka tuotti heti myös tuloksia. Loppuvuonna teetetyssä asiakastyytyväisyyskyselyssä erityisesti isännöinnin ja huolloin toiminnan arvosanat nousivat. Asuntojen hinta-laatusuhde sekä kunto ja sijainti saivat yhä edelleen erinomaiset arvosanat, samoin kuin A-Kruunu vuokranantajana, toteaa Mäkimattila.

Asuntosuunnittelun kehittämisessä on hyödynnetty muun muassa tutkimustyötä. Lokakuussa valmistui Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo –ohjelmaan kuuluva 40 asunnon moderni kaupunkiasumisen talo Fregatti Dygdeninkujalle Kalasatamaan. Hankkeen suunnitteluperiaatteita on sovellettu myös joissain muissa hankkeissa.

Puurakentamista edistettiin mm. aloittamalla mittavan puukerrostalohankkeen rakentaminen Tampereen Vuoreksen Isokuuseen. Lisäksi suunnitteilla oli kaksi puukerrostalohanketta, joista toisesta järjestettiin urakkakilpailu vuoden lopulla.

Kiinteistösähkössä liityimme Hanselin järjestämään sähkön yhteishankintaan, jossa sähkö tuotetaan kokonaan uusiutuvilla energiamuodoilla.  

A-Kruunulle annettiin uudeksi tehtäväksi laajentaa toimintaa Helsingin seudun ulkopuolelle kaupunkiseuduille, joilla vuokra-asuntojen kysyntä on suurta.  Ensimmäiset hankkeet saatiin rakenteille  viime vuoden lopulla Jyväskylään ja Tampereelle.

- Arviota tulevasta kehityksestä emme nyt tee koronakriisin takia. Olemme pyrkineet jatkamaan rakennuttamista suunnitelmien mukaisesti, eikä tilanteesta ole aiheutunut toistaiseksi merkittävää haittaa työmaiden toimintaan. Henkilöstömme, asiakkaidemme ja kumppaniemme osalta olemme ryhtyneet turvallisuutta parantaviin toimiin.

Yhtiökokous valitsi edelleen hallituksen puheenjohtajaksi Matti Vatilon ja varapuheenjohtajaksi Eero Saastamoisen. Hallituksessa jatkavat myös Teppo Salmikivi, Sinikka Mustakari sekä asukasedustaja Jaana Parviainen Nurmijärveltä. Uudeksi asukasedustajaksi hallitukseen valittiin Malviina Ruokonen Vantaalta.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, jari.makimattila@a-kruunu.fi, puh. 040 755 3924