Nyheter

A-Kruunun toimenpiteet koronaviruksen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi

Toimistomme on suljettu ja palvelemme asiakkaitamme normaalisti sähköisiä kanavia pitkin sekä puhelimitse. Vältämme myös esimerkiksi kiinteistökierroksia ja muita tapaamisia, jotka eivät vaadi kiireellistä kanssakäymistä.
 

Meille ja yhteistyökumppaneillemme suunnatuissa vikailmoituksissa pyydämme, että jätätte kiireettömät pyynnöt myöhäisempään ajankohtaan. Kiireellisissä töissä informoikaa viestissänne, jos asunnossa oleskelee sairastunut, altistunut tai koronan takia karanteenissa oleva henkilö. Näin asiaan pystytään reagoimaan asianmukaisesti.

Yleisiin suosituksiin perustuen ryhdymme myös seuraaviin varotoimenpiteisiin: 

  • Kaikki saunavuorot perutaan toistaiseksi. Peruutus koskee sekä lenkkisaunoja että huoneistokohtaisia saunavuoroja. Lisätietoa toimitamme talokohtaisilla tiedotteilla. 
     
  • Talojen kerhohuoneet asetetaan käyttökieltoon toistaiseksi ja asukkaiden tekemät varaukset perutaan tällä ilmoituksella. Tämä asukastoimikunnille ja asukkaille huomioitavaksi.
     
  • Tilaamme mahdollisuuksien mukaan tihennettyä lisäsiivousta kiinteistöjen yleisten tilojen tartuntariskipaikkoihin, kuten hissien painikkeisiin, kaiteisiin ja ovenkahvoihin. Tarvittaessa vähennämme muita siivoustoimenpiteitä resurssien riittävyyden turvaamiseksi, joka voi näkyä yleisessä siisteydessä.

Suosittelemme asukkaita seuraamaan koronaan liittyviä tiedotteita THL:n sivuilla.

Tiedotamme asukkaitamme uudelleen tarpeen vaatiessa.