Blogginlägg

Vastuullisuus edellyttää kiinteistönomistajalta konkreettisia tekoja ja avointa viestintää

Yritysvastuuasiat ovat muutaman viime vuoden aikana vakiintuneet olennaiseksi osaksi kiinteistöalan ammattimaisten toimijoiden sanavarastoa.

Suuret kiinteistönomistajat ovat eturintamassa hillitsemässä ilmastonmuutosta, tuottamassa kestäviä, toimivia ja turvallisia asumisen ja työnteon ympäristöjä asiakkailleen sekä edistämässä läpinäkyviä ja vastuullisia toimintatapoja omissa organisaatioissaan ja laajoissa toimittajaverkostoissaan.

Myös eri sidosryhmien – asiakkaiden, rahoittajien, sijoittajien ja muiden kumppaneiden – odotukset ja vaatimukset vastuullisuusasioissa kovenevat jatkuvasti.    

Kiinteistöalalla suuri yhteiskunnallinen merkitys

Rakennetussa ympäristössä on kiinni yli kaksi kolmasosaa Suomen kansallisvarallisuudesta, ja se tarjoaa elämän fyysiset puitteet asumiselle, työnteolle, vapaa-ajalle ja liikkumiselle. Kiinteistö- ja rakennusala työllistää suoraan yli 300 000 suomalaista, ja kerryttää merkittävästi verotuloja niin kiinteistö-, yhteisö- kuin pääomaveroinakin. Rakennukset vastaavat lähes 40 prosentista energiankulutuksesta ja päästöistä.

Kiinteistö- ja rakennusalan suurten taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristövaikutusten takia on koko yhteiskunnan näkökulmasta tärkeätä, että tätä valtavaa varallisuuserää, kaikkien kansalaisten jokapäiväiseen elämään vaikuttavaa palvelualustaa ja myös ympäristövaikutuksiltaan yhtä merkittävimmistä toimialoista omistetaan, kehitetään ja hallinnoidaan tehokkaasti, kestävästi ja ammattimaisesti.   

Ilmastonmuutos vaatii toimia kaikilta kiinteistönomistajilta

Energia-asiat ovat luonnostaan korkealla kiinteistönomistajan tärkeysjärjestyksessä paitsi vastuullisen toimijan maineen turvaajana, myös keskeisenä ylläpidon kustannuseränä.  

Rakennusten ilmastovaikutusten pienentäminen nähdään yhtenä keskeisimmistä keinoista ilmastonmuutoksen hillinnässä. Rakennuksen ilmastovaikutukset syntyvät energiatehokkuuden sekä käytettyjen energiamuotojen yhteisvaikutuksesta. Yhä useampi rakennus lämpiää maalämmöllä tai saa sähkönsä auringosta tai muista päästöttömistä lähteistä.

Normaaleissa kaukolämpökohteissa kiinteistönomistajan keinovalikoima rajoittuu energiankulutuksen vähentämiseen, mikä uusissa kohteissa syntyy nykyään luonnostaan. Vanhoissa kohteissa voidaan saada paljon aikaan lämpötilaa optimoimalla tai rakennustekniikkaa säätämällä ja huoltamalla, mutta joskus saatetaan tarvita suuriakin investointeja, joiden taloudellinen kestävyys riippuu rakennuksen käytöstä ja käyttäjien maksukyvystä ja -halukkuudesta.

Toimi vastuullisesti – ja kerro siitä myös muille

Vastuullisuusasioiden edistäminen edellyttää yritykseltä määrätietoista strategiaa, kunnianhimoista tavoitteenasetantaa ja isompia ja pienempiä konkreettisia arjen tekoja.

Avoin ja läpinäkyvä viestintä ja raportointi on olennainen osa vastuullisuustoimintaa: kun asiaan panostetaan, halutaan saavutuksista kertoa myös muille, jotta vastuullisuustoimista saadaan haluttu liiketoiminta- ja mainehyöty.  

Vastuullisuusteeman ympärille on syntynyt valtava määrä erilaisia kansainvälisiä ja kansallisia aloitteita, standardeja, toimintaohjeistuksia ja sertifikaatteja, joiden avulla yritys voi asettaa itselleen tavoitteita ja uskottavasti todentaa ja vertailla omaa toimintaansa vastuullisuusasioissa.

Erilaisten standardien viidakosta tulee jokaisen toimijan löytää itselleen sopivimmat ja tarkoituksenmukaisimmat mallit omien vastuullisuusasioidensa johtamiseen ja raportointiin.

Hanna Kaleva
Toimitusjohtaja
KTI Kiinteistötieto Oy