Aikanaan puunjalosteollisuuden huippusuhdanteessa, kun hintakehitys oli kova, tulokset siirtyivät nopeasti kantohintoihin ja paperimiesten palkkoihin. Taitaa olla rakentamisessa hieman sama vaiva. Prosessit ovat niin pirstaloituneet, että rahastajia löytyy joka välistä varsinkin ylikysyntätilanteessa. Nyt kuitenkin ekonomistien suusta kuuluu jo varoituksia kysyntätilanteen muutoksista.

Uudistuotannossa erityisesti sijoitusasunnot ovat ylläpitäneet korkeaa gryndituotantoa. Jopa puolet uudistuotannosta on mennyt sijoittajille. Markkinan kehitystä voidaan verrata kultakuumeeseen, sillä niin paljon on tullut uusia yrittäjiä asuntosijoittamiseen. Alhainen korkotaso, todellisia kustannuksia hämärtävät erilliset tonttiyhtiöt ja järjettömän suuret yhtiölainat sekä tietysti kiihtyvä muuttoliike, ovat pitäneet kysyntää yllä.

Hintakehitys etenkin pääkaupunkiseudulla on ollut niin rivakkaa, ettei edes keskituloisilla kotitalouksilla ole enää varaa omistusasuntoon. Ihmiset hakeutuvat vuokramarkkinoille, mikä on johtanut asumistuki- ja toimeentulotukimenojen räjähdysmäiseen kasvuun.

Naapuri Ruotsi on tässä huono esimerkki, jota ei kannata seurata.  Siellä on valtio lähes lopettanut interventionsa asuntotuotantoon ja asia on jätetty markkinoiden hoidettavaksi. Hinnat karkasivat käsistä ja nyt asuntojen arvot laukkaavat alamäkeen. Se on huono kehitys kun muistetaan, että siellä asunnot luototettu sataprosenttisesti eikä ihmisillä ole ilmeisesti tarkoitustakaan lyhentää lainoja.

Kaikissa sivistysvaltioissa yhteiskunta tukee asumista. Ainainen kiistelyn aihe on se, pitäisikö tukea asumista vai rakentamista. Vihreä oraakkeli Osmo Soininvaara tuli keväällä julkisuuteen esityksellään, että yhteiskunnan tukema vuokra-asuntotuotanto pitää lopettaa kokonaan ja myös kaupunkien tulisi siirtyä tuottamaan vain markkinaehtoisia vuokra-asuntoja. Karkaavat vuokrat hoidettaisiin sitten kasvavilla asumistuilla.

Väittäisin kuitenkin, että mitä suurempi osuus vuokra-asunnoista on kustannusperusteista tuotantoa, sitä tehokkaammin hintakehitys pysyy kohtuullisena myös vapailla markkinoilla.

Korkojen nousu lähikuukausina alkaa olla selvää. Ylisuuriin yhtiölainoihin tullaan puuttumaan viranomaisten toimesta. Muun muassa nämä seikat vaikuttavat siihen säilyykö yksittäisen kuluttajan ja sijoittajien kiinnostus ylläpitää korkeaa uudistuotantoa. Matalasuhdanne tulee joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin.

Nykyinen hallitus on tekemässä hyviä päätöksiä ennen orastavaa laskukautta. Esillä olleita ara-tuotannon leikkaussuunnitelmia ei ilmeisesti toteuteta ja muun muassa A-Kruunua on jälleen pääomitettu, mikä antaa yhtiölle lisää muskeleita.

Valtio-omisteisen Senaatin halukkuus ohjata hyviä rakennuspaikkoja ara-tuotantoon on myös hyvin positiivinen seikka. Kun nykyinen ylikysyntätilanne helpottaa, on otollinen aika lisätä ara-tuotantoa. Urakkahinnat järkevöityvät ja suunnitelmien laatutasoa pystytään tarvittaessa nostamaan.

Tällaisesta suhdannepolitiikasta löytyy hyvä esimerkki 25 vuoden takaa. Kukaan ei toivo eikä kukaan myöskään ennusta 90-luvun alun kaltaista lamaa tulevaksi. Silloin kuitenkin pelastettiin paljon suomalaisesta rakennusteollisuudesta yhteiskunnan tukeman asuntotuotannon avulla. Toki isoja tekijöitä kaatui ja osa siirtyi ruotsalaisen pääoman omistukseen, mutta työllisyyttä pystyttiin ylläpitämään ja samalla valtakuntaan syntyi kohtuuhintaista vuokra-asuntotarjontaa, mikä sopi erinomaisesti massatyöttömyyden vaivaamaan yhteiskuntaan.

Urpo Piilo
DI, eläkkeellä, työskennellyt asuntoalan yrityksissä 28 vuotta