Blogginlägg

Haluan asua halvemmalla, terveellisemmin ja ympäristöä säästäen - haluatko sinäkin?

Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta luonnolla on kantokykynsä ja siksi meidän kaikkien on hyvä tehdä osuutemme vähentääksemme elämisen ja asumisen negatiivisia vaikutuksia ympäristölle. Nämä teot heijastuvat myös terveelliseen ja turvalliseen sekä resurssitehokkaaseen asumiseen.

Kestävään kehitykseen kuuluu ympäristön lisäksi sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys. Nämä kaikki ovat yhteydessä toisiinsa. Asukas voi ekologisilla valinnoilla parantaa luonnon ohella myös pankkitilinsä saldoa ja tutustumalla naapureihin voi löytyä apua arjen ongelmiin tai asumiseen liittyviin haasteisiin. 

Tuon tässä kirjoituksessani vinkkejä asukkaana asukkaille, mutta lopuksi annan myös asukkaan vinkkejä yhtiölle siitä, mitä se voi tehdä tukeakseen asukkaita kestävän kehityksen edistämisessä. 

Suosittelen myös käymään Marttojen sivuilla. Heillä on käytännöllisiä, taloudellisia ja myös luontoystävällisiä vinkkejä asumiseen, muun muassa siivoamiseen, siivousaineisiin, ruoan säilömiseen ja puutarhan ja talouden hoitoon. 

Asukkaan kannattaa lisäksi seurata A-Kruunun sivuja ja ottaa yhtiö seurantaan esimerkiksi instagramissa, missä tiedotetaan ja annetaan hyviä vinkkejä asumiseen. 

Suunnittele ostoksesi

Uuden tavaran osto lisää luonnonvarojen käyttöä ja jätteen määrää. Kannattaa miettiä tarvitsetko varmasti ostosuunnitelmissa olevan tuotteen ja onko se kestävä ja valmistettu kestävä kehitys huomioiden. Tuote saattaa myös löytyä kierrätysmateriaalista valmistettuna. 

Paikallisista liikkeistä ostaminen tukee sekä luontoa että paikallisia yrittäjiä. Palvelut säilyvät vain, jos niitä käytetään. Tai löytyisikö tarvitsemasi tuote käytettynä? Osaatko korjata vanhan tuotteen tai osaako joku naapurisi tehdä sen? Myös itselle turhat tuotteet tai ne kaapissa kutistuneet vaatteet kannattaa myydä tai lahjoittaa niitä tarvitseville. Netissä on paljon ryhmiä, joissa tavaraa voi myydä, ostaa tai lahjoittaa ja noutaa. Kannattaa tutustua! 

Asukastoimintakin on kestävän kehityksen toimintaa

Taloyhtiöillä on asukastoimikunta, jonka toimintaan kannattaa osallistua, kukin omien voimien mukaan. Voit osallistua, vaikka ideoita antamalla. Asukkailla on monesti osaamista, jota voitaisiin hyödyntää, vaikka kierrätysasioihin, pihan viihtyvyyteen, ilmanlaatuun tai asumisen turvallisuuteen liittyen. Mukaan kaivataan siis aina myös muitakin kuin juhlien tai tapahtumien järjestäjiä. Tai tule vain tapahtumiin juttelemaan ja tutustumaan naapureihisi. 

Asukkaat voivat perustaa taloyhtiössään tavaroiden kierrätys- tai lainaussysteemin. Onko sinulla esimerkiksi retkeilyvälineitä, joita käytät vain muutaman kerran vuodessa? Tai käytätkö autoasi vain satunnaisesti? Voisitko harkita lainaavasi niitä naapurille, vaikka pientä korvausta vastaan tai vastapalveluksena. 

Olisiko aika palata aikoihin, jolloin taloissa oli yhteisöllistä toimintaa ja toisista huolehtimista? Voit siis lainata paitsi tavaroita myös omaa osaamistasi tai ylimääräistä aikaa. 

Sekajäte tulee kalliiksi kukkarolle ja ilmastolle

Kierrättäminen kannattaa. Nykyään pystytään hyödyntämään materiaaleja uudestaan ja uudestaan. Tällä saralla kehitystä tapahtuu ja uusia innovaatiota tulee jatkuvasti. Sekäjäte on taloyhtiölle kallista ja sen poltosta aiheutuu isoja hiilidioksidipäästöjä, joten lajittelu on erittäin tärkeää. Ja esimerkiksi biojäte sekajätteen seassa kasvattaa sekajätteen polttoaikaa ja näin myös lisää kustannuksia ja hiilidioksidipäästöjä.
 
Tiesitkö muuten, että jätehuoneisiin jätetyt huonekalut ja muut sinne kuulumattomat tavarat aiheuttavat mittavan lisälaskun ja se näkyy kaikkien asukkaiden vuokrissa. Asukkaiden kannattaakin siis ilmoittaa isännöitsijälle, jos näkee jonkun vievän jätehuoneeseen sinne kuulumattomia tavaroita. Silloin lasku ei tule sinulle vaan hänelle, joka ei noudata sääntöjä.

Vedensäästövinkkejä

Veden säästämisestä kiittää sekä luonto että lompakkosi. Asukas maksaa A-Kruunun asunnoissa itse veden käytöstä aiheutuvat kustannukset. Kannattaa siis ilmoittaa heti, jos havaitset vuotoja. Pieneltäkin vaikuttava vuoto voi aiheuttaa asukkaalle ison laskun, jos sitä ei korjata pian. Suihkussa on hyvä sammuttaa hana saippuoinnin ajaksi ja suosia tietenkin mahdollisimman lyhyitä suihkuja. 

Terassi- tai parvekekukat kannattaa kastella vasta illalla tai aikaisin aamulla, jolloin vesi ei haihdu ilmaan vaan imeytyy multaan ja sitä kautta kasville. Jääkaapissa kannattaa säilyttää juomavettä vesikannussa, jotta ei joka kerta tarvitse erikseen valuttaa hanavettä viemäristä alas saadakseen siitä riittävän kylmää.

Sisäilmaan voi itse vaikuttaa

Terveelliseen ja energiatehokkaaseen sisäilmaankin voi vaikuttaa omilla valinnoilla. Talvella kannattaa tuulettaa vain pikaisesti, jotta lämpö ei karkaa asunnosta ja kesällä parvekkeen tai terassin ovi kannattaa avata vasta illalla, kun ulkona viilenee tai sitten aamulla aikaisin, kun aurinko on vielä alhaalla. 

Kesällä kannattaa pitää myös sälekaihtimet tai verhot kiinni auringonpaisteessa ja pitää parvekelasit kannattaa auki helteillä. Helteellä kannattaa miettiä ruokia, joita ei tarvitse kypsentää uunissa ainakaan pitkiä aikoja. Ja muutenkin turhat sähkölaitteet kannattaa sammuttaa. 

Huoneilman kosteutta kannattaa seurata ja käyttää tarvittaessa ilmankostutinta tai tuulettaa ylimääräinen kosteus ulos. Tämä on tärkeää sekä sisäilman laadun, eli oman terveytesi kannalta, mutta myös talon rakenteiden kannalta. On tärkeää, että rakennukset säilyvät asumiskelpoisina mahdollisimman pitkään. Rakentamisen hiilijalanjälki on todella iso. Onneksi tälläkin saralla tehdään kehitystyötä, mutta on myös tärkeää, että me asukkaat pidämme huolta asunnoista ja taloyhtiöstä.

Huolehdi myös rappukäytävien ovista

Rappukäytävän ovet on tärkeä sulkea perässään, jotta kesällä turha lämpö ei pääse rappukäytävään ja talvella lämpö ei karkaa ulos. Ovien kiinnipitäminen on myös turvallisuuskysymys. Nykyään rappukäytävien ovet ovat usein käteviä siitä, ettei niitä tarvitse laittaa ns. säppiin, jotta ne pysyisivät auki. Tämä tuo kuitenkin asukkaille vastuuta oven sulkemisesta, koska se voi jäädä auki ihan huomaamattakin. 

Olen itse liian usein talviaamuna huomannut, että rappukäytävän/pyörävaraston ulko-ovi on auki ja todennäköisesti ollut sitä koko yön, koska tilassa on todella kylmää. Tämä aiheuttaa lisälaskun niin ympäristölle kuin kaikille asukkaille. Kesäiltana oven auki pitäminen jonkin aikaa voi olla perusteltua, jotta rappukäytävää saa viilennettyä.

Viherestetiikka kaikkien iloksi ja hyödyksi

Viherkasvit ja kukat tuovat esteettistä iloa, mutta parantavat myös sisäilmaa ja tuovat paljon kaivattuja pölyttäjiä terassille tai parvekkeelle. 

Jos ostat keväällä parvekkeellesi esimerkiksi narsisseja, älä heitä niiden sipuleita roskiin kukinnan loputtua. Istuta ne taloyhtiösi pihalle. Seuraavana keväänä ne ilahduttavat kaikkia asukkaita. 

Pölyttäjiä houkuttelevat myös ns. ötökkähotellit. Netistä löytyy paljon ohjeita, miten niitä voi rakentaa tai kaupastakin niitä voi ostaa. Jos ei ole pölyttäjiä, ei ole myöskään puita, kasveja, hedelmiä tai no ruokaa tai elämää ylipäätään.

Ylläty luonnosta ja liikunnasta

Liikkuminen jalan tai pyörällä tekee hyvää luonnolle ja myös psyykkiselle ja fyysiselle terveydelle. Saatat yllättyä, miten paljon energiaa ja iloa ulkoilu luonnossa saa aikaan. Kun kunto kasvaa, voi työmatkaa pidentää, vaikka tekemällä pienen lisämutkan lähimetsän kautta.
 
Tai tutustu lähiympäristöösi pyörällä ja voit löytää paikkoja joihin autolla ei pääse. Kannattaa myös suosia julkisia liikennevälineitä aina kun se on mahdollista. Se on yllättävän halpaa ja suurimpien kaupunkien alueella myös varsin kattavaa. 

Yhteisöasuminenkin ekologista ja edullista

Oletko kuullut yhteisöllisestä asumisesta? A-Kruunulla on myös ryhmävuokra-asuntoja. Tämä voisi olla vaihtoehto sinulle, joka voisit ajatella jakavasi asumista ennestään vieraiden ihmisten tai vaikkapa ystäviesi kanssa. Tämä on usein halvempaa kuin pienessä yksiössä asuminen. 

Myös rakennuskustannusten ja kestävän kehityksen kannalta yhteisöasuminen on huomattavasti tehokkaampi vaihtoehto. Ryhmävuokra-asuntojen yhteistilat ovat isoja ja kylpyhuoneita on usein enemmän kuin yksi. Asukkaat pääsevät myös vaikuttamaan asukasvalintaan. 

Vinkit yhtiölle kannustaa asukkaita kestävään toimintaan

Jo rakennusvaiheessa voitaisiin suunnitella pieni kierrätyshuone asukkaiden tavaranvaihtoa varten, vaikka jätehuoneen yhteyteen. Asukkaiden yhteiskäyttöön tarkoitettu, kuljetuslaatikollinen polkupyörä tai sähköpolkupyörä voisi puolestaan vähentää autoilua. Tai vaihtoehtoisesti hankkia kuljetuskärry, jonka voi kiinnittää omaan pyöräänsä. Aurinkopaneelit olisi myös ihan kiva saada taloon. 

A-Kruunu tiedottaa ja informoi asukkaita hienosti omilla sivuillaan ja Instagramissa. Voisi olla hyvä tiedottaa myös paperipostilla laitettavaksi kodinkansioon tai sähköpostilla. Asukkaiden olisi hyvä tietää, miten iso lasku esimerkiksi jätehuoneeseen jätetystä sohvasta ihan oikeasti tulee ja kertoa myös sakkomaksusta. Samalla voisi antaa paikkakuntakohtaista tietoa, mihin sohvan voi viedä.

Moni kaipaa tukea ja ohjausta yhteisen pihan hoitoon ja sen kehittämiseen viihtyisämmäksi. Yhtiö voisi panostaa tähän ja antaa myös hoito-ohjeita pihaan rakennusvaiheessa istutetuista kasveista. 

Ilmasto lämpenee ja kesät kuumenevat. Pihoilla olisi hyvä olla varjopaikkoja ainakin lapsille tarkoitetuilla alueilla. Varjoa kaipaavat toki myös vanhemmat ihmiset. Ja jonkinlainen viilennysjärjestelmä asuntoihin on varmaan tulevaisuudessa vähintäänkin suotavaa.

Ja ihan lopuksi toivon, että A-Kruunu jatkaa merkittävää työtään kestävää kehitystä tukevien innovaatioiden kehittäjänä rakennustuotannon ja vuokrauksen ohella.

Mira Haug
Järvenpäässä asuva asukas
A-Kruunun hallituksen asukasjäsen