Nyheter

Vuokranmaksuvaikeuksissa kannattaa olla heti vuokravalvontaan yhteydessä

Sosiaalitukien leikkaukset ovat aiheuttaneet osalle asukkaista vaikeuksia maksaa vuokra ajallaan. A-Kruunun vuokravalvojat kehottavat vuokranmaksuvaikeuksissa olemaan heti heihin yhteydessä.

Suurin osa asukkaista pystyy maksamaan vuokransa ajallaan, mutta kenelle tahansa voi tulla tilanne, jossa vaikka uuden pesukoneen hankinta tai iso autonkorjauslasku horjuttaa omaa taloutta. Maksuvaikeuksia kohtaavat A-Kruunun vuokravalvojien mukaan kaikenikäiset asukkaat yksinasuvista perheellisiin.

- Jotkut asukkaat ovat kertoneet, että sosiaalitukien leikkaukset ovat tuoneet taloudellisia ongelmia tullessaan, ja jos taustalla on työttömyyttä tai sairautta, tilanne voi olla todella ahdistava. Mikäli vielä joutuu harkinnanvaraisen toimeentulotuen piiriin, voi pelkästään tukipäätöksen viipyminen aiheuttaa vuokranmaksuongelmia, kertovat vuokravalvojat ja kannustavat olemaan vuokravalvontaan yhteydessä heti, kun asukas toteaa, ettei pysty maksamaan vuokraansa.

Maksuaikataulusta voi sopia

 - Kun asukas on meihin yhteydessä, pyrimme sopimaan vuokran maksuaikataulusta ja välttämään vuokrasaatavien päätymistä perintään. Toki edellytämme, että sovitussa maksuaikataulussa myös pysytään, vuokravalvojat toteavat.

Jos vuokra jää maksamatta, vuokran eräpäivän jälkeen asukas saa kahden viikon päästä maksumuistutuksen. Jos maksumuistutuslaskuakaan ei makseta eräpäivään mennessä, vuokrien perintä siirretään perintätoimistolle. 

Laskun päätyminen perintään aiheuttaa asukkaalle aina lisäkustannuksia. Jos perintätoimiston lähettämiä vuokralaskujakaan ei maksa ajallaan, asia voi edetä käräjäoikeuteen ja edessä on häätö asunnosta, mikä hankaloittaa uuden asunnon hankintaa. Luottotietomerkinnän saaneen asukkaan pitää varautua uutta asuntoa hakiessa esimerkiksi siihen, ettei saa muuta kuin määräaikaisen vuokrasopimuksen ja voi joutua maksamaan 1 – 3 kuukauden vuokran suuruisen vakuusmaksun.

Ole meilillä yhteydessä vuokravalvontaan

Yhteydenotto A-Kruunun vuokravalvontaan kannattaa tehdä mieluusti sähköpostitse osoitteeseen vuokravalvonta@a-kruunu.fi, mutta yhteyttä voi ottaa myös puhelimitse numeroon 0207 207 100 soittoaikoina eli ma – pe kello 12 – 14.30.