Näissä on korostettu valtion suurta ARA-takausriskiä, ylisuuria asumistukimenoja, tuen kohdentumista väärille ihmisille, kuntien saamatta jääviä maanmyynti tai -vuokratuloja jne. 

Yhtä säännönmukaisesti keskusteluissa on jäänyt pohtimatta järjestelmän aikaansaamat keskeiset asiat: hyvät asumisolosuhteet kaikille, vähäinen asunnottomuus ja vähäinen asumisolosuhteista juontava rikollisuus ja yhteiskuntavakauden uhka. Nämä ovat ne tavoitteet, joita järjestelmää luotaessa kauaskatseisesti ja viisaasti tavoiteltiin. Nyt kun ne on saavutettu, on äärimmäisen tärkeää pitää niistä myös kiinni.

Pitää paikkansa, että ARA-järjestelmä itsessään vaatii kehittämistä monin eri tavoin. Esimerkiksi lainojen lyhennysohjelma on takapainoinen ja korkokulut pitkässä juoksussa vuokrissa kohtuuttomat. Uusissa lainoissa on kielletty korjauksiin varautuminen, mikä on hyvän kiinteistönpidon vastaista. Lainojen vakuuksiin liittyvät käytännöt elävät menneessä, ja tukien alueellinen kohdentuminen olisi tarpeen tarkistaa. Totta on sekin, että ARA-järjestelmässä on myös segregaatiota vahvistavia piirteitä.

Järjestelmän toimivuutta on luodattava myös suhteessa asumistukeen ja sosiaalipoliittisiin tukirakenteisiin. Tätä yritettiin jo Sata-komiteassa ja Toimi-hankkeissa, mutta kokonaisuus on hankala, eikä mitään pikaratkaisua ole löytynyt eikä luvassa. Ratkaisujen löytyminen edellyttää yli vaalikausien ulottuvaa kehitystyötä, mistä nyt on ainakin lupaus olemassa.

Talousnäkökulma antaa hyvän pohjan keskustelulle asumisen tukijärjestelmien ongelmista, mutta isojen yhteiskunnallisten kysymysten ratkaisemiseen, kuten asumiseen, talousnäkökulma ei yksin riitä. Sen vallitseva lähtöoletus, että kysyntä ja tarjonta tasapainottuvat ajassa, toimii kyllä teoriassa.
 
Teoriat eivät kuitenkaan vastaa näiden erilaisten tasapainotilojen väliin jäävistä katveajoista, joissa ihmisillä loppuvat työt ja rahat, asumisen hinta on liian korkea tai laatu heikko. Näitä välitiloja on kuitenkin enemmän kuin tasapainoa ja juuri näiden vuoksi lähes kaikissa sivistysvaltioissa on kehitetty sosiaaliturva ja asumisen tukijärjestelmät. Siksi järjestelmien uudistamistarpeesta käytävässä keskustelussa on pidettävä taloustieteen lisäksi mukana myös mm. sosiaali- ja aluetieteet.
 
Yhteiskunnan tukea asumisen kohtuuhintaisuuden turvaamiseksi tullaan varmasti tarvitsemaan jatkossakin. Järjestelmään ei ehkä enää kuulu ARA-tuotanto ja asumistuki, vaan jokin muu.
 
Toisaalta maailmalta ei toistaiseksi ole pystytty esittämään yhtään sellaista mallia, joka samalla hoitaisi asunnottomuutta, segregaatiota ja kansalaisille kohtuuhintaisen asuntotuotannon. Suomalainen ARA-järjestelmä on kuin demokratia: siinä on paljon vikoja, mutta parempaakaan ei ole löytynyt.
 

Teija Ojankoski,
Toimitusjohtaja, VAV-konserni