JM Suomi rakentaa A-Kruunulle asuntoja Herttoniemeen
Alle puoli kilometriä Herttoniemen metroasemalta Työnjohtajankatu 5:een rakennetaan 44 A-Kruunun vuokra-asuntoa. Alueelle on kehittymässä moderni korttelikaupunginosa.
JM Suomi osti syksyllä teollisuuskiinteistön keskeiseltä paikalta Herttoniemestä, Helsingistä. Asemakaava mahdollistaa 1000 asunnon rakentamisen hankitulle kiinteistölle.
A-Kruunun hanke on ensimmäisiä käyntiin lähteviä kohteita ko. alueella. Sopimus rakenteille lähtevästä hankkeesta allekirjoitettiin tänään. Rakentaminen käynnistyy keväällä ja kohde valmistuu syksyllä 2021.
JM Suomen suunnitelmissa on rakentaa Herttoniemen entisen tehdasalueen tilalle moderni ympäristöystävällinen korttelikaupunginosa. JM Suomi oli mukana jo laatimassa alueen asemakaavaa.
- Olemme iloisia siitä, että pääsemme kehittämään tavoitteenamme ollutta uutta elävää kaupunginosaa, kertoo JM Suomen toimitusjohtaja Markus Heino.
- JM Suomen kanssa tehtävän yhteistyön avulla pystymme hyvin edistämään asuntotuotantotavoitteitamme. Kasvatamme lähivuosina tuotantoamme asteittain noin 800 asunnon vuosituotantoon. Herttoniemen hanke on juuri sellainen, joita pyrimme toteuttamaan eli asuntoja hyvien julkisten liikenneyhteyksien varrelle lähelle palveluita, toteaa A-Kruunun toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.
Työnjohtajankatu 5:een tulee asuntoja yksiöistä perheasuntoihin. Asuntojen keskipinta-ala on 54,7 m2. Vuokra määräytyy omakustannusperiaatteen mukaan kohtuuhintaiseksi.
Asunnoissa ei ole huoneistokohtaisia saunoja, mutta talon ylimmässä, 8. kerroksessa sijaitsee talosauna ja myös kerhohuone. Pihatasoon toteutetaan yhteistyöhankkeena iso korttelipesula, joka palvelee myös kahta muuta taloa. Kohteeseen tulee myös liiketiloja, joilla tulee erillinen investori.
Metroaseman lisäksi A-Kruunun kohteen lähellä sijaitsevat kauppakeskus Megahertsi ja vuonna 2020 valmistuva Hertsi Lähipalvelukeskus.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Markus Heino, markus.heino@jmoy.fi, puh. 040 500 1263
Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, jari.makimattila@a-kruunu.fi, puh. 040 755 3924