News article

Vuokralaispäivillä saatiin ideoita asukastoimintaan

Riitta, Aili ja Raili haluavat toimia taloissaan edistääkseen asumisviihtyisyyttä. Ideoita toimintaan löytyi Vuokralaiset ry:n risteilyltä.

Raili Erfving, Aili Ahero-Mende ja Riitta Palmu osallistuivat Vuokralaispäiväristeilylle elokuussa.

Vuokralaiset ry:n järjestää joka vuosi Vuokralaispäiväristeilyn. Tänä vuonna laivan nokka suuntasi kohti Tukholmaa elokuun viimeisenä viikonvaihteena. Laivaan astuivat myös kirkkonummelaiset Riitta Palmu ja Raili Erfving sekä vantaalainen Aili Ahero-Mende. A-Kruunu kustantaa talokohtaisesti kahdelle asukastoimikunnan jäsenelle vuokralaispäivien osallistumismaksun.

Vuokralaispäiväristeilylle osallistui tänä vuonna hieman yli 200 henkilöä. Ohjelmassa käsiteltiin muun muassa tietosuoja-asioita, yhteishallintolakia, asukastoimikunnan kokoustekniikkaa, kiinteistöjen kunnossapitoasioita sekä annettiin lajitteluopastusta. Jokavuotinen asukastoimintojen esittely tuli tänä vuonna VAV:n toimijoiden kautta. Vuokralaispäivät avasi ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo.

- Halusin lähteä mukaan hakemaan uusia ideoita asukastoimintaan ja niitä myös saatiin. Meidän talo on melko uusi ja asukastoimintakin on vasta alkutekijöissään. Uudessa talossa ei ole paljon talkoilla tehtäviä asioita, mutta päätimme syyskuussa grillata yhdessä asukkaiden kesken, kertoo Riitta, joka toimii myös Tarutien asukastoimikunnan puheenjohtajana.

Yhteisöllisyyden edistämistä

Raili lähti mukaan Tarutien asukastoimikuntaan, koska oman talon asiat kiinnostavat ja toiminnan kautta voi edistää asumisviihtyisyyttä sekä yhteisöllisyyttä.

- Vuokralaispäivät olivat erityisen antoisat ja toi tietoon paljon uutta asiaa. Omassa talossamme toivoisin, että asukastoiminnan kautta saataisiin yhdistettyä talojemme nuorempia ja varttuneempia asukkaita, kertoo Raili.

- Tosiaankin paljon hyvää asiaa tuli asukastoimikunnan työskentelyn osalta. Se olikin tärkein syy, miksi lähdin mukaan, kertoo Timanttikujan asukastoimikunnan puheenjohtajana toimiva Aili.

Naapurisopu säilyy jokaisen asukkaan toimin

Riitan, Ailin ja Railin mielestä naapurisopu on olennainen osa asumisviihtyisyyttä. Sen säilymiseen halutaan kannustaa kaikkia asukkaita.

- Naapurisopu säilyy, kun jokainen hoitaa oman osuutensa siitä, mitä kerrostaloasukkaalta odotetaan eli noudattaa yhteisiä sääntöjä ja pitää yleisestä siisteydestä huolta, toteaa Aili, joka on myös hieman huolissaan siitä, että kaikki asukkaat eivät kunnioita yhteistä omaisuutta.

- Vaikka asuu vuokratalossa, kyse on omasta kodista ja asuinympäristöstä. Minä ainakin haluan, että oma talo on huoliteltu ja siisti, toteaa Aili.

Kerhohuone on tärkeä toimintakeskus

Myös Riitta korostaa naapurisovun merkitystä ja kiittelee oman talon menoa rauhalliseksi. Asukastoimintaan talossa kaivattaisiin vähän parempia yhteistiloja. Talojen kerhohuone on saunatilojen yhteydessä ja sen käyttö rajoitettua saunavuorojen takia.

- Monien tapahtumien järjestäminen vaatii astioita ja kokoontumistiloja. Siksi erillinen kerhohuone on tärkeä tila, vinkkaa Riitta tulevien kohteiden suunnittelun varalle.

- Kerhohuoneet ovat tärkeitä myös siksi, että asunnot ovat aika pieniä. Kerhohuonetta käytetään meillä myös etätyön tekemiseen, kertoo Aili.