Uudet Tilastokeskuksen väestöennusteet ovat myrkkyä useiden kaupunkien kehittämiselle
Kuopio ei alistu Tilastokeskuksen uuteen väestöennusteeseen, vaan uskoo asumisen vetovoimaan ja vahvaan kaupungin kehitykseen ”Hyvän elämän pääkaupunki” -vision mukaisesti.
Tilastokeskuksen uudet väestöennusteet otettiin vastaan hyvin surullisin tuntein useissa maamme kaupungeissa ja kunnissa. Myös Kuopiolle ennusteet olivat hyvin pessimistiset kuten aiemminkin, mutta asetelmaan on jo totuttu vuosien mittaan.
Onneksi näistä ennusteista mitkään eivät ole viimeisten vuosikymmenten aikana toteutuneet, ja kaupungin kehittämisessä on aina uskottu vahvaan kasvuun ja kehitykseen, hyvän asumisen ja uuden synnyttämisen ajatukseen. Kuopio on itsepäisesti laatinut omat tavoitteelliset ennusteensa kaupungin suuntaamiseksi ja monet tavoitteet ja toiveet ovat vuosien varrella jopa täyttyneet.
Kuopion asuminen ja asuntotuotanto ovat generoineet kaupungin kasvua ja kehitystä, vaikkei vahvaa ja aktiivista elinkeinopolitiikkaakaan pidä myöskään unohtaa. Ilman asuntotuotannon monipuolistamista ja Saaristokaupungin menestystarinaa kaupunki olisi jäänyt uinumaan pienten kaupunkien joukkoon, toteuttamaan Itä-Suomen ja Tilastokeskuksen surullisia trendiennusteita.
Kuopiossa on viime vuosina siis uskottu asumisen voimaan ja etenkin väestön ikääntyessä uuden esteettömän kerrostalotuotannon rooli on ymmärretty. Monenlaisia uusia koteja on rakennettu erilaisille perheille ja asukkaille, ja hyville paikoille on valmistunut paljon myös kohtuuhintaisia vuokra- ja asumisoikeustaloja.
Taas kertaalleen olemme samojen haasteiden ja ennusteiden edessä. Tällä hetkellä noin 120 000 asukkaan Kuopio ei edelleenkään suostu alistumaan Tilastokeskuksen ennusteisiin, vaan tavoittelee asumisessa edelleen uutta ja erityistä. Itselle asetetut väestötavoitteet ovat keskiössä, ja niihin joukolla uskotaan. Täällä on ymmärretty, ettei kaupungin kasvu ja kehitys saa jäädä asumisesta kiinni. Uusiin asukkaisiin ja kasvuun varaudutaan huolella.
Nyt katse on kääntymässä Saaristokaupungista jo vähitellen Savilahden ja monien houkuttelevien uusien alueiden suuntaan. Mielenkiintoinen kaupunkiympäristö, vesistöjen ja rantojen hyödyntäminen ja resurssiviisas kiertotalouteen ja vähähiilisyyteen tähtäävä asuminen ovat kaupungin vahvoja päämääriä tulevina vuosina.
Kehittämiseen on intoa ja vauhti on kova. Myös puurakentamisen haasteeseen ollaan vastaamassa ja ensimmäinen puukerrostalohanke ja hirsikoulu ovat pian rakenteilla.
Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat asukkaat – Kuopio ei ole valmis koskaan, mutta on aina valmis katsomaan tulevaisuuteen myönteisin mielin, myös itseään haastaen.
Katri Hiltunen
Asuntotoimenjohtaja, Kuopion kaupunki
Seuraa ja tutustu: Hyvän asumisen Kuopio (Instagram)