Blog article

Uutta aikaa rakentamassa

Keravan Kivisillassa 26.7.–7.8.2024 järjestettävä Uuden ajan rakentamisen festivaali URF on Suomen ensimmäinen kestävään rakentamiseen, asumiseen ja elämäntapaan keskittyvä festivaali.

URF on Keravan kaupungin rohkea yritys keskellä rakennusalan taantumaa luoda peruttujen asuntomessujen tilalle ainutkertainen festivaali, jossa etsitään yhdessä laajojen verkostojen kanssa tulevaisuuden visioita rakentamiseen, asumiseen, kiertotalouteen ja energiakysymyksiin.

Uusi alku kestävälle elämäntavalle

Uuden ajan rakentamisen festivaalin nimessä ”uusi aika” viittaa kestävään elämäntavan muutokseen, sillä elämäntapamme on väistämättä muuttumassa. Entä jos muutos olisikin kohti parempaa – kestävämpää, merkityksellisempää ja inhimillisempää? 

Keravanjoen maisemiin, Kivisillan uudelle asuinalueelle, nousee festivaaleihin mennessä kuusi rakennushanketta, jotka esittäytyvät tapahtumassa kymmenellä esittelykohteella. Osalla rakennushanke on vasta alkuvaiheessa, osa valmistuu kesällä. Alueelle rakentuu tulevina vuosina kokonainen uuden ajan kylä, jossa yhdistyvät maaseudun ja kaupungin parhaat puolet, vanhojen aikojen viisaus ja uudet, älykkäät ratkaisut.

URF tarjoaa toistasataa erilaista ohjelmanumeroa ja jokaisella tapahtumapäivällä on oma teemansa. Iltapäivien ohjelmaan on vapaa pääsy ja ne sisältävät paneelikeskusteluita sekä huippututkijoiden puheenvuoroja, rakennuskohteita, remonttivinkkejä, osallistavia työ- ja taidepajoja, kaupunkiviljelyä, musiikkia, lähiruokaa sekä ohjelmaa myös lapsille.

Tietoa, konkretiaa ja keskustelua tulevaisuuden asumisesta

Avajaispäivän paneelikeskustelussa kansanedustajat pohtivat mitä on uuden ajan rakentaminen. Millaisia vaikutuksia ekologisella siirtymällä tulee olemaan asuntotuotantoon? Mitä eri puolueiden edustajat ajattelevat rakentamisen vastuullisuusnäkökulmista, asumisen hinnasta tai luonnon monimuotoisuuden merkityksestä kaupunkisuunnittelussa? Millaisilla politiikkatoimilla rakennusalan lama taittuu?

Arki-iltapäivien luentosarja Uuden ajan akatemiat käsittelee rakentamisen, asumisen ja kaupunkiympäristöjen muutosta. Lavoille nousevat yliopistojen huippututkijat ja oman alansa edelläkävijät. Mitä ovat metsäpuutarhat, millaista on asuminen vuonna 2100 ja robotisaatio tulevaisuuden kodeissa, entä minkälaisia ovat maanläheiset pientalokaupungit? Onko yhteisöllinen asuminen ratkaisu senioreiden tulevaisuuden asumiseen? Tätä kaikkea pohditaan tulevaisuuden asumisen asiantuntijan Kimmo Röngän johdolla.

URF sisältää lisäksi arkiaamupäivisin rakentamisen ja asumisen ammattilaisille suunnattuja pääsylipullisia aamiaisseminaareja, joissa sukelletaan pintaa syvemmälle pohtimaan uuden ajan kiertotalousarkkitehtuuria, rakentamisen uutta aikaa, kestävän kaupunkisuunnittelun ekologista siirtymää, tulevaisuuden energiaratkaisuja sekä kohtuuhintaisen asumisen tulevaisuutta.

URFin päättäjäispäivän iltapäivässä keskustellaan järjestötoimijoiden voimin asumisen vastuullisuusnäkökulmista, opiskelija-asumisen tulevaisuudesta, vuokra-asumisen kohtuuhintaisuudesta, asunnottomuuden vähentämiseen tähtäävistä toimenpiteistä sekä asumisoikeusasumisen tulevaisuuden näköaloista.
 
Tavoitteena toivon, inspiraation ja ratkaisujen festivaali

Kun puhumme uuden ajan rakentamisesta, tarkoitamme konkreettisesti sitä, mitä rakentamisen pitäisi tässä ajassa ja tulevaisuudessa olla – ja miten meidän jokaisen kannattaisi omassa arjessa elää, asua ja kuluttaa, koska meillä on vain yksi maapallo. 

Uskomme, että Uuden ajan rakentamisen festivaalin ohjelma, keskustelut ja kohtaamiset luovat toivoa, inspiraatiota ja ratkaisuja tulevaisuuden kestävämpään rakentamiseen sekä asumiseen.
 
Pia Lohikoski 

Asumisen erityisasiantuntija, projektipäällikkö
Uuden ajan rakentamisen festivaali URF 
Keravan kaupunki
www.urf.fi