Lummetiellä halutaan yhteisöllistä asumista
Tikkurilan Lummetien vuonna 2022 valmistuneessa kohteessa asukastoiminta on pyörähtänyt käyntiin mallikkaasti. Kerhohuonekin on otettu monipuoliseen käyttöön.
Lummetien asukastoimikunta on aloittanut toimintansa noin vuosi sitten. Toimikunnassa on viisi jäsentä, jotka ovat kaikki aktiivisia ideoimaan erilaisia tekemisiä asukkaille sekä kehityskohteita asuinympäristössä.
Lummetien kohde on iso, 128 asunnon asuinyhteisö. Asukastoimikunta on aktiivisesti yrittänyt erilaisilla yhteisillä tapahtumilla saada asukkaita tutustumaan toisiinsa. Lapset ovat olleet rohkeita tulemaan paikalle yksinkin, ja toimikunta toivoo aikuisten ottavan entistä enemmän mallia lasten aktiivisuudesta.
Kaikki lähti kerhohuoneen sisustamisesta
Puheenjohtaja Susanna Väisäsellä on kokemusta asukastoimikunnassa toimimisesta jo aiemmissa asuinpaikoissaan. Lummetiellä häntä motivoi tulemaan mukaan mahdollisuus päästä osallistumaan kerhohuoneen sisustamiseen. Suunnitteluhankkeeseen otettiin kaikki asukkaat mukaan, ja ehdotuksia sen käytöstä tuli monenlaisia. Nykyään siisti ja hyvänkokoinen kerhohuone on sisustettu toimikunnan voimin, ja sen jälkeen erilaisten aktiviteettien keksiminen on sujunut ryhmän kesken ongelmitta.
- Hoidan tätä kerhohuoneen varaamista, ja usein ensikertalaisille käyn näyttämässä kaikki paikat ja ohjeistan siivouksesta jälkeenpäin. Täällä on pidetty syntymäpäiviä ja valmistujaisia, lapsia on viettänyt täällä aikaa kavereiden kanssa ja joku on tehnyt etätöitäkin. Tilaa saa siis varata arkiseenkin käyttöön, toteaa Susanna.
Lapset tulevat paikalle rohkeasti
Krista on ollut toimikunnan jäsen alusta asti, ja häntä motivoi muiden kanssa yhdessä tekeminen. Kristan mukaan toimikunnan kesken synkkaa hyvin, ja on mukava järjestää asioita, kun useimmiten ollaan samalla linjalla. Tähän mennessä on järjestetty muun muassa kesäiset grillijuhlat, peli-ilta, tuparit kerhohuoneen valmistuessa sekä yhteiset joulujuhlat, joissa oli lapsille myös askartelua.
- Meillä käy mukava määrä lapsia näissä tapahtumissa. Olemme hankkineet kerhohuoneelle erilaisia pelejä, joita lapset käyvät usein itse ottamassa rohkeasti esille. Vanhemmatkin olisivat tervetulleita ja siinä samalla voisivat tutustua toisiinsa, pohtii Krista ja toteaa, että talon väki tuntee jo toimikuntalaisten kasvot ja tulevat tarvittaessa kysymään asioita tai ehdottavat kehityskohteita.
Naapureiden välinen luottamus tuo myös turvaa
Myös Pirkolla on aiempaa kokemusta asukastoimikunnassa mukana olemisesta. Hän tykkää yhteisöllisen asumisen ajatuksesta, ja haluaa rohkaista ihmisiä tutustumaan toisiinsa entistä enemmän. Kerrostaloasumisessa olisi Pirkon mielestä tärkeää tuntea edes vähän omia naapureitaan.
- Erityisesti koronan aikana huomasin, että on todella hyvä, että joku voi vaikka käydä kaupassa, jos on liian kipeä. Se onnistuu kaiken helpoiten, jos ihmiset tutustuvat toisiinsa asukkaiden yhteisissä tapahtumissa, toteaa Pirkko.
Toimikunnalla on sujunut todella hyvin myös A-Kruunun palvelupäällikön kanssa, ja he kokevat, että asioihin reagoidaan hyvin ja nopeasti. Ryhmä suunnittelee jo yhteistä tekemistä esimerkiksi pääsiäiselle. Idea pääsiäistapahtumaan tuli eräältä asukkaalta talon pikkujoulujuhlassa.
Talo on sen verran uusi, että on ollut haastavaa löytää täysin toimivaa viestintämallia toimikunnan ja asukkaiden välille, mutta toimikunta uskoo, että tähänastinen innostus kantaa hyvin eteenpäin ja toiminta kehittyy myös viestinnän osalta.
Kerhohuoneella koolla Krista ja Susanna sekä selin oikealla Pirkko.
Teksti ja kuva: Ida Oljemark