News article

Tuusulan keskustaan ARA-vuokra-asuntoja

A-Kruunu Oy on allekirjoittanut Senaatti-kiinteistöjen kanssa hankesopimuksen Tuusulan Rykmentinpuistoon toteutettavista hankkeista. Uudelle asuinalueelle lähelle palveluita on suunniteltu toteutettavaksi noin 130 kohtuuhintaista ARA-vuokra-asuntoa.

Rykmentinpuisto sijaitsee Tuusulan keskustassa, Hyrylän vanhalla kasarmialueella, jonne rakentuu lähivuosina koti 15 000 asukkaalle. Alueen rakennuskantaan tavoitellaan modernin arkkitehtuurin ilmettä luonnon läheisessä ympäristössä. Alueelle tulee asuntomessut vuonna 2020.

- Meillä on hyviä kokemuksia kehyskuntiin rakennutetuista kohteista. Niihin on hakeutunut erityisesti kohtuuhintaisia perheasuntoja tarvitsevia asukkaita. Myös nuoret arvostavat kehyskuntia asuinpaikkoina hyvin toimivien palveluiden vuoksi. Yli puolet asiakkaistamme on alle 35 -vuotiaita, kertoo toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

Rykmentinpuiston tontit ovat rakentamiskelpoisia kesällä 2019. A-Kruunun hankkeen pysäköinti toteutetaan pintapysäköintinä.

- Rykmentinpuiston hankkeet tullaan toteuttamaan kahdessa vaiheessa ja asunto-ohjelma suunnitellaan kysyntää vastaavaksi. Vuokra-asunnoillamme on tällä hetkellä erinomainen kysyntätilanne. Ne koetaan turvalliseksi asumisen vaihtoehdoksi asuntomarkkinoilla, toteaa Mäkimattila.

A-Kruunulle on valmistunut tänä vuonna 215 asuntoa. Parhaillaan on rakenteilla 450 asuntoa. Vuoden 2017 aikana on rakenteille lähtenyt tai vielä lähdössä 374 asuntoa. A-Kruunun asuntojen keskivuokra on 11 euroa neliöltä kuukaudessa.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, jari.makimattila@a-kruunu.fi, puh. 040 755 3924

 

A-Kruunu on valtion erityistehtäväyhtiö, tehokas ja vastuullinen kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuottaja ja omistaja. Yhtiö rakennuttaa vuosittain noin 400 asukkaiden arvostamaa asuntoa Helsingin seudulla sekä edistää puurakentamista ja asumisen innovaatioita.