Suomalainen lähiö

Suomalaisten lähiöiden rakentaminen ajoittuu 1950– ja 1980-lukujen välille. Kuitenkin myös nykyrakentamisessa on havaittavissa lähiömäisiä piirteitä. Lähiöt toteutettiin usein aluerakentamishankkeina yhden tai kahden rakennusliikkeen toimesta. Suunnittelun ideologiset lähtökohdat muuttuivat ja sekoittuivat kaupunkisuunnitteluihanteiden ja poliittisten tavoitteiden mukana. Lähiöiden suunnitteluun vaikuttivat myös rakennus- ja elementtiteknologian kehitys sekä taloudellisen ja tehokkaan rakentamisen paineet.

Suomalaisen lähiön ominaispiirteisiin kuuluu olennaisesti välitön luontoyhteys. Korttelit on sijoitettu tontille väljästi maaston muotoja ja alkuperäistä luontoa kunnioittaen. Lähiöille ominainen väljyys ja luonnonläheisyys sekä arvokas kalliomaisema joutuvat kuitenkin helposti uhatuiksi avarien pihojen, metsikköjen ja avoimien kallioiden tarjotessa otollisia paikkoja täydennysrakentamiselle.

Tiivistävän rakentamisen paineissa ei saa unohtaa lähiöluonnon, sen näkemisen ja kokemisen, merkitystä asukkaiden hyvinvoinnin kannalta. Myös ilmastonmuutoksen torjunnan ja luonnon monimuotoisuuden kannalta lähiöluonto, erityisesti rakennusvaiheessa säilytetty puusto ja metsiköiden poikki kulkevat viherverkostot, ovat merkityksellisiä.

Suomessa tiivistävä rakentaminen on valitettavan usein purkavaa. Syitä on monia, mutta usein tontille halutaan rakentaa aiempaa tehokkaampi, syvärunkoisempi rakennus. Korjausvelkaisten lähiökerrostalojen korjaaminen nähdään myös taloudellisesti kannattamattomana. Laajamittainen purkaminen on kuitenkin kestämätön vaihtoehto ekologisesta näkökulmasta katsottuna. Lähiökerrostalot ovat myös tärkeä osa rakennusperintöämme, jota tulisi mahdollisuuksien mukaan vaalia.

Lähiöille on ominaista pienin variaatioin toistettujen tyyppirakennusten käyttö – jo pelkästään Matinkylässä sama kerrostalotyyppi toistuu peräti 47 kertaa. Miksi siis tiivistämistä ei voisi tehdä samalla tavalla, toistamalla eri korjaus- ja laajentamisvaihtoehtoja? Esimerkiksi saneerauksen yhteydessä voitaisiin rakentaa erilaisia lisäsiipiä rakennuksen päätyyn tai porrashuoneiden yhteyteen. Myös yllättävän joustaviksi suunnitellut asuntopohjat mahdollistavat asuntokannan muuttamisen tämänhetkistä kysyntää vastaavaksi.

Lähiö elettynä paikkana

Lähiöllä on oma arvonsa elettynä, asuttuna paikkana. Lähiötä määrittelevät paitsi rakennettu ympäristö, myös sen asukkaat ja heidän arkiset toimintonsa, kulkureittinsä sekä yllättävätkin pysähtymis- ja oleskelupaikkansa. Uusi rakennus tai rakennuksen osa määrittelee väistämättä olemassa olevat rakennukset ja niitä ympäröivän tilan uudelleen. Peruskorjaus- ja täydennysrakentaminen voivat pahimmillaan tuhota merkityksellisiä paikkoja ja yhteyksiä, ja muuttaa tontin mikroilmastoa ja valoisuusolosuhteita. Toisaalta olemassa olevan täydentäminen voi myös vahvistaa niitä sekä luoda uutta. Korjaus- ja täydennyssuunnittelu vaatii siis suunnittelijalta erityistä herkkyyttä. Hänen tulee aistia sekä menneisyys että tulevaisuus; ymmärtää olemassa olevaa ja samalla kuvitella jotain, mitä ei vielä ole ja tiedostaa siitä koituva paikan muutos.

Anna Koskinen
Arkkitehti SAFA
Tutkija, Tampereen yliopisto

Blogiteksti pohjautuu Kaupunkiakatemian aamukahveilla “Arvokas lähiö –toiveita ja tulevaisuudenkuvia lähiöiden uudistamiseen” 24.11 Anna Koskisen pitämään esitykseen “Tiivistyvä lähiö – uhka vai mahdollisuus?”. Esityksen voi katsoa täältä: Arvokas lähiö.

Muuttuva lähiö tiivistyvässä kaupungissa on Ympäristöministeriön Lähiöohjelman rajoittama tutkimushanke, jota ovat toteuttamassa Markku Norvasuo, Panu Lehtovuori, Jyrki Tarpio, Laura Uimonen sekä Anna Koskinen Tampereen yliopistolta. Hankkeen kotisivut: Muuttuva lähiö.