Joulu on lasten asukastoiminnan juhla-aikaa
Joulu on hyvä aika järjestää jotain yhteistä tekemistä, erityisesti lapsille. Järvenpään Väärävarressa asukastoimikunta järjesti kerhohuoneella lapsille ohjelmaa. Paikalla kävi myös joulupukki lahjojen kanssa. Tapahtuma sai paljon kiitosta erityisesti vanhemmilta.
Kerhohuoneella lapset saivat leipoa ja koristella piparkakkuja, askarrella sekä tavata pukkia. Myös joulukuusi koristeltiin yhdessä. Lauantaina iltapäivällä asukkaita oli paikalla noin kaksikymmentä, ja kerhohuone olikin tupaten täynnä. Lapset leikkivät vilkkaasti ja olivat innoissaan mukana toiminnassa. Toimikunta sekä muut asukkaat järjestivät vuorotellen eri ohjelmaa.
- Yksi asukas pitänyt askartelunurkkaa, muut ovat pitäneet huolta piparien paistosta. Pukkikin on yksi asukkaistamme ja tulee tuomaan lapsille vähän karkkia lahjaksi. Ajattelimme että lapsille on kiva järjestää näin joulun alla tekemistä. Ilmoitimme juhlista talon Facebook-sivuilla sekä lapuilla ovessa. Samalla aikuisetkin saavat tutustua toisiinsa, ja asukkaat näkevät mihin kaikkeen kerhohuonetta voi käyttää, kertoo Mira Haug, yksi järjestäjistä.
Eräs vanhempi olikin jo miettinyt, jos kerhohuonetta käyttäisi omiin tarpeisiin. Asukastoimikunnan jäsenet saivat kertoa tilaisuudessa, miten kerhohuonetta voi varata omiin tarpeisiin. Yksi asukas on käyttänyt tilaa etätöihin, toiset taas ovat pitäneet lasten juhlia.
Vanhemmilta kiitosta
Lapsia oli paikalla yli kymmenen, ja he pääsivät leikkimään keskenään. Vanhemmat arvostavat erityisesti mahdollisuutta saada lapsille tekemistä omassa pihapiirissä, ja matalalla kynnyksellä. Useimmille tämä on ensimmäinen talo, jossa on mitään yhteistoimintaa. Jotkut ovat olleet jo viime vuonna lasten joulutapahtumassa. Monet toivovat, että tapahtumasta tulisi jokavuotinen perinne.
- On tosi kiva, että lapset voivat täällä tutustua naapureihinsa ja saada ystäviä. Päällimmäisenä on kyllä tosi hyvä fiilis. Meilläkin lapset ovat kyselleet koko viikon, että milloin juhlat oikein ovat! En ole aiemmin asunut talossa, jossa olisi samankaltaista yhteistoimintaa, varsinkaan lapsille. Tässäkin talossa on erityisen paljon lapsiperheitä, ja on mukavaa, että meidät otetaan tällä tavalla huomioon yhteistoiminnassa. Samalla tässä näkee kuinka hyvin tämä kerhohuone soveltuu esimerkiksi synttäreille. Silloin on mukavampi, kun on tällainen erillinen tila, jossa lapset voivat leikkiä, kertoo yksi vanhemmista.
Yläkuva: Myös pukki saapui antamaan lapsille lahjoja, joka aiheutti suurta ihmetystä. Pukille myös laulettiin lauluja kiitokseksi käynnistä.
Teksti ja kuvat: Ida Oljemark