Malminkentälle tulossa yhteisöllinen ja laadukas Laskos
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päätti joulukuisessa kokouksessaan varata A-Kruunulle tontin Malminkentän alueelta Kehittyvä kerrostalo -hankkeen suunnittelua varten. Laskoksessa tavoitellaan erityislaatuista asumista kohtuuhintaan innovatiivisten uusien sekä hyväksi havaittujen vanhojen suunnitteluratkaisujen avulla. Keskiössä on asukkaan asumiskokemus ja näkökulma.
Vuoden 2024 Kehittyvä kerrostalo -tonttihaku järjestettiin ensimmäistä kertaa ennakkoon annetulla teemalla. Se oli nyt ”Toimiva ja kestävä koti kaupungissa”. A-Kruunun ehdotuksessa arvostettiin yhteisöllistä toimivuutta sekä asumisen laatua näkymien ja pohjaratkaisujen kautta. Ehdotus sai kilpailun laatukriteeripisteytyksessä 22/25 pistettä.
- Työryhmä piti ehdotuksesta todella paljon. Ehdotuksessa nähtiin hyvänä, että oli haettu ajattomia ja hyväksi koettuja asuntopohjaratkaisuja. Plussana nähtiin myös, että pienemmissä asunnoissa oli erillinen makuuhuone, johon mahtui parisänky, kertoo erityissuunnittelija Riikka Karjalainen Helsingin kaupungilta.
Tonttihaun teema sopi A-Kruunun tavoitteisiin erinomaisesti. Yhtiön tehtäviin kuuluu asuntorakentamisen ja asumisen ratkaisujen kehittäminen.
- Laskos on hieno esimerkki tulevaisuuden asumisesta, jossa asukasnäkökulma yhdistyy laadukkaaseen suunnitteluun, ja tässä tapauksessa myös näyttävään arkkitehtuuriin. Olemme iloisia, että kaupunki arvosti ehdotustamme, toteaa kehityspäällikkö Leena Oiva.
Laskoksen suunnittelusta vastasi Lahdelma & Mahlamäki arkkitehdit apunaan työryhmä, johon kuuluivat arkkitehti, tutkijatohtori Jyrki Tarpio sekä sisustussuunnittelutoimisto Silvana. Hankeen kustannusohjaukseen ja teknisen toteutettavuuden varmistamiseen osallistui tilaajan edustajien lisäksi A-Insinöörit Oy.
A-Kruunun 37 asunnon rakennus koostuu 1-, 5- ja 8-kerroksisista osista. Rakennuksen ilmeessä on viitteitä Malmin lentoasemarakennuksen nauhaikkunaratkaisuun. Nauhaikkunat lisäävät asuntojen väljiä näkymiä ja sisäpuolen valoisuutta.
Laskoksessa asumisen erityislaatuisuus ilmenee muun muassa näissä asioissa:
* Porrashuoneen ympärille sijoittuu kerroksittain vain 3 tai 4 asuntoa kerrokseen, jolloin porrashuoneet pysyvät rauhallisina ja asuntoihin saadaan sisäänkäynnit keskelle. Tämä tarjoaa myös mahdollisuuden useisiin läpitalonasuntoihin.
* Julkisivuporrastuksen ansiosta kaikista asunnoista löytyy länteen suuntautuva ja ilta-aurinkonäkymiä tarjoava kainaloparveke ja ikkunanäkymä vähintään kahteen ilmansuuntaan.
* Asuinhuoneet ovat tilavia yleishuoneita, ja pienimpiinkin asuntoihin kuuluu erillinen makuuhuone, johon mahtuu parisänky.
* Perheasunnoissa kiertopohjaratkaisu tuottaa yksityisyyttä ja tarjoaa vaihtoehtoisia reittejä. Lisäksi ruoanvalmistukselle löytyy oma tilansa, mikä rauhoittaa oleskelutilaa.
* Maantasokerroksessa katusivulta pihan puolelle ulottuva monikäyttöinen ja yhteisöllisyyttä tukeva yhteistila yhdistää porrashuoneet ja soveltuu etätyöhön, kokoontumiseen ja leikkeihin.
* Yhteistiloja voidaan laajentaa ja avata ulkotiloihin sään salliessa. Puolilämmin viherhuone rikastaa piha-aluetta ja toimii pihaterassin ja saunatilojen jatkeena.
Näiden lisäksi Laskoksen suunnittelussa on tutkittu mm. uusia valaistukseen liittyviä ratkaisuja.