News article

Porvoossa vietettiin vilkas Earth Hour -päivä

Earth Hour -päivä innosti asukkaita toimimaan hyvän asian puolesta Raatimiehenkadulla Porvoossa. Kerhohuoneella oli tarjolla kahvia ja keksejä, ja tekemistä sekä lapsille että aikuisille. Päivän aikana esiteltiin myös yhteiskäyttöautoa.

Raatimiehenkatu 1 ja 3:n talot valmistuivat vasta vuodenvaihteessa, mutta monet naapurit ovat jo ehtineet tutustua hyvin toisiinsa. Asukastoimikunnan puheenjohtaja Jenni Stenström sanoo tämän johtuvan siitä, että kaikki muuttivat taloon yhtä aikaa.

- Siinä tuli samalla puhuttua monen kanssa, kun talo oli kaikille uusi. Täällä on jo muodostunut aktiivinen asukastoimikunta ja Whatsapp-ryhmä, jossa ehdotellaan koko ajan uusia tapahtumia, kertoo Jenni.
Earth Hour tapahtuma oli Jennin mukaan helppo järjestää. Idea tuli A-Kruunulta, ja aktiivinen toimikunta tarttui heti mahdollisuuteen. Kerhohuoneelle tuotiin hylly, johon sai tuoda kirjoja, joita asukkaat saisivat lainata, sekä muuta tavaraa, jonka saisi pitää omanaan.

Lapset saivat osallistua piirustus- sekä lajittelukilpailuun, jossa pussillinen roskia täytyi lajitella oikeisiin jäteastioihin. Tämä tuotti myös aikuisille puheenaiheita, sillä kaikkea ei ollutkaan niin itsestään selvää lajitella oikein. 
Tapahtuma oli myös monelle mahdollisuus käydä tutustumassa kerhohuoneeseen. Myöhemmin iltapäivällä esiteltiin talon yhteiskäyttöautoa.

kuvituskuva
Toimikunnan tekemiä flyereita

Aktiivinen toimikunta ylläpitää yhteisöllisyyttä

- Muitakin juttuja ollaan suunniteltu keväälle, muun muassa kansainvälisenä siivouspäivänä haluttaisiin pitää kirpputori tässä pihalla. Toimikuntaan ei tarvitse välttämättä kuulua, jotta voi tulla mukaan ideoimaan, ja matalan kynnyksen osallistuminen onkin tuonut naapureita lähemmäs toisiaan, kertoo Jenni.

Kerhohuoneella oli päivän aikaan hyvä tunnelma ja puhe kävi vilkkaana. Monien mielestä naapureihin tutustuminen tuo turvan tunnetta, lisää viihtyisyyttä ja asiat myös hoituvat nopeammin. Monet kertoivat myös olevansa tyytyväisiä sekä taloon että alueeseen, ja talon palvelupäällikön, Pasi Hakalan kanssa yhteistyö on sujunut hyvin.

- Välillä olen pahoitellut, kun soittelen usein eri asioihin liittyen, mutta hän on aina yhtä iloinen tekemään yhteistyötä, kertoo Jenni.

kuvituskuva
Omago-yhteiskäyttöauton esittely

Ympäristöystävällisyys kiinnostaa

Taloon hankittu yhteiskäyttöauto on Jennin mielestä myös todella hyvä idea.

- Sillä pääsee liikkumaan, jos ei itse omista autoa, ja on myös ympäristöystävällisempää, kun voi esimerkiksi tehdä kauppareissuja muutaman asukkaan kanssa yhdessä, kertoo Jenni.

Asukastoimikunta on kiinnostunut ympäristöystävällisyydestä ja sen edistämisestä talossa. Ennen Earth Hour -tapahtumaa he tekivät yhdessä flyereita, joita laittoivat ulko-oviin. Niissä muistutetaan muun muassa lajittelusta. Rosk n’ Roll on myös antanut pinon infolappuja jaettavaksi, joita voi viedä kotiin, esimerkiksi keittiöön muistuttamaan siitä mitkä roskat kuuluvat mihinkin jäteastiaan.

- Jokainen toimikunnassa osallistuu hyvin oman osaamisen kautta, ja rento meininki on motivoitunut monia liittymään mukaan. Itseäkin motivoi olla mukana, kun tietää että on edistämässä jotain todella tärkeää asumiseen liittyen, kertoo Jenni.

 

Teksti ja kuvat: Ida Oljemark