Blog article

Korkotukilainajärjestelmän uudistus voisi alkaa nimen muutoksella

Pitkän korkotukimallin kehittäminen on osa asuntopoliittista kahdeksan vuoden kehittämisohjelmaa. Mallin kehittämisellä pyritään muun muassa tuen ja rajoitusten nykyistä parempaan tasapainoon, ja sen myötä linjataan tulevaisuuden toimintamahdollisuuksia tällä eurooppalaisittainkin keskeisellä sektorilla.

Ehdotimme omassa lausunnossamme mietittäväksi, että lainamallille kannattaisi kehittää kokonaan uusi, järjestelmää paremmin kuvaama nimi. Pitkän 40 vuoden lainamallin  mukaisten hankkeiden saama tuki muodostuu tällä hetkellä tietynlaisen korkosuojauksen lisäksi halvemmista tonteista, valtion täytetakauksesta lainalle ja käynnistysavustuksesta.

Nuo kaikki seikat ovat taloudellisesti niin merkittäviä tekijöitä, että voidaan hyvällä syyllä kysyä, onko lainamallin kutsuminen korkotukilaiksi hieman harhaanjohtavaa? Nimen muutoksella tuotaisiin läpinäkyvämmin esiin sekä tukimuodot että toimintaa rajoittavat säädökset mikä ehkä osaltaan selkeyttäisi myös tuotantotukiin liittyvää keskustelua. Tässä – niin kuin missä tahansa keskustelussa – rakentavan ajatusten vaihdon edellytys on yhteinen ymmärrys käsitteistä.

Lausunnossamme esitimme muutoin tyytyväisyytemme omavastuukoron pysyvään alentamiseen 1,7 prosenttiin ja kiinteistöjen korjauksiin varautumisen sallimiseen. Kannatamme myös jouston lisäämistä lyhennysohjelmiin, mutta emme kategorista lainojen lyhennysohjelmien etupainotteisuuden lisäämistä johtuen inflaationäkymien epävarmuudesta.

Näiden lisäksi pidimme hyvänä asiana, että uudistuksessa mahdollistettaisiin asumisen palvelullistuminen. Ilman tätä mahdollisuutta ARA-asunnot menettävät kilpailukykyään ja jäävät jälkeen yleisestä vuokra-asuntosektorin kehityksestä.

Positiivisten kantojen lisäksi nostimme esiin kriittisiä näkemyksiä lakiluonnoksen kohtiin, joilla vaikutetaan keskeisesti sekä asumisen hintaan että mahdollisuuteen ylipäänsä tuottaa uusia ARA-asuntoja.

Esimerkiksi pysäköinnin järjestämistavalle ei ARA-hankkeissa pitäisi asettaa lainsäädännön kautta tiukkoja rajoituksia, vaan pitää avoinna kaikki mallit ja myös niihin liittyvät vakuusjärjestelyt. Sillä tavoin annetaan ARA-toimijoille mahdollisuus olla ketterästi mukana sopimusmalleiltaan uudenlaisissa kaupunkikehityshankkeissa .

Myös vähähiilisyystavoitteet tuovat kustannuspaineita. A-Kruunun tavoitteena on olla hiilineutraali toimija vuonna 2030 ja suhtaudumme myönteisesti kaikkiin toimiin, jotka tukevat tuota tavoitetta. On kuitenkin tärkeää huomioida, että ARA-asumisessa kustannukset maksavat kaikkein pienituloisin väestönosa. Esitimme, että tiukkojen säädösten sijaan tutkittaisiin ja kehittäisin keinoja, miten korkotukijärjestelmällä edistetään vähähiilisyyttä ja kiertotaloutta ARA-hankkeissa.

Nostimme esiin myös rahoituksen haasteet. Jo pitkään on ollut tilanne, että rahoitus on käytännössä ollut yhden tai kahden rahoituslaitoksen varassa. Kilpailutilanteen säilyttämiseksi  tarvittaisiin useampia rahoittajia. Kiinnostuksen herättämiseksi kannattaisi harkita muun muassa Euroopan investointipankin rahoituksen mahdollistamista niin, että rahoittajan ei tarvitse sitoutua koko korkotuen ajaksi ja vakuuskäytännön muuttamista.

Näiden asioiden lisäksi toivoisimme, ettei asukasvalintajärjestelmään tehtäisi muutoksia. Lakiehdotuksessa esitetään, että yhtiöille asetettaisiin virkavastuu ja muut hallinnolliset velvoitteet asukasvalinnan osalta. Tähän saakka yhtiöt ovat voineet valita asukkaat ARA-määräysten mukaan ja kunta on hoitanut jälkivalvontana, että määräyksiä noudatetaan. Järjestelmä on toiminut omien selvitystemme mukaan  erittäin hyvin, eikä siihen pitäisi puuttua. Esitetyt lisävastuut kasvattaisivat toimijoiden kustannuksia, jotka siirtyisivät suoraan omakustannusvuokriin. Se puolestaan jälleen osaltaan vaarantaa asumisen kohtuuhintaisuutta.

Tekeillä oleva uudistus on tärkeä ARA-vuokratalotoimijoille.  A-Kruunun kannalta toimiva lainajärjestelmä edistää keskeisesti tavoitettamme tuottaa suurimmille kaupunkiseuduille noin 800 asuntoa vuodessa. Tänä vuonna meille valmistunee yli 600 asuntoa  asuntoa ja rakenteille pyrimme saamaan ainakin saman määrän.

Jari Mäkimattila
Toimitusjohtaja
A-Kruunu Oy