Uutinen

Kierrättäminen on mukavaa

Porvoon Raatimiehenkadun asukastoimikunnan puheenjohtaja Jenni Stenström on innokas kierrättäjä ja miettii taloonsakin kiertotaloutta edistäviä toimia. Jenni ja palvelupäällikkö Pasi Hakala pohtivat yhdessä aihetta kesäkuisena keskiviikkona talon kerhiksellä. Mukana oli myös Pasin koiravauva Aimo.

Raatimiehenkadun asukastoimikunta sisusti viime talvena valmistuneiden talojen kerhohuoneen itselleen mieluisaksi. Kerhohuoneella on sittemmin pidetty niin yhteisiä tilaisuuksia kuin myös asukkaiden omia juhlia. Tilaan hankittiin heti kättelyssä myös kierrätyshylly, jonne voi viedä joutavia tavaroitaan, mutta ei vaatteita, koska tila on rajallinen.

- Tavara kiertää mukavasti. Kerhohuoneen avain pitää pyytää meiltä asukastoimikuntalaisilta, joita tällä hetkellä on viisi. Kierrätyshylly, samoin kuin kerhohuonekin ovat pysyneet siisteinä, kun tiedetään, kuka tilaa kulloinkin käyttää. Tosin meillä on talossa myös pari aktiivista asukasta, jotka huolehtivat, että tilat pidetään siisteinä, naurahtaa Jenni.

- Siisteydessä auttaa, että heti kättelyssä on sovittu yhteiset pelisäännöt. Yhtiö on antanut asukastoimikunnille vapaat kädet päättää kerhohuoneen säännöistä, toteaa Pasi.

Raatimiehenkadulla tavara vaihtaa omistajaa myös yhteisen Whatsup-viestiryhmän kautta. Ryhmään kuuluu 30 talon asukasta. Taloon on hankittu jo myös iskuporakone yhteiskäyttöön. Pasin muissa kohteissa yhteiskäyttöön on hankittu esimerkiksi ompelukone ja tekstiilipesuri.

.Raatimiehenkadun kerhohuoneella on kierrätyshylly, jossa palvelupäällikkö Pasi Hakalan mielestä on hyvää tavaraa kierrätettävänä. Jenni Stenström iloitsee, että asukkaat ovat ottaneet kierrättämisen omakseen.

Yhteiskäyttöautolla turhan vähän käyttöä

Kevään Earth hour -päivänä Raatimiehenkadulle järjestettiin kierrätystapahtuma, jossa annettiin tietoa lajittelusta ja kisattiinkin aiheesta. Tapahtumassa sai tutustua myös talon yhteiskäyttöautoon, joka hankittiin taloon kaavan niin edellyttäessä.

- Harmillista kyllä, yhteiskäyttöautoa ei ole täällä käytetty juuri lainkaan. Toivoisin, että autoa alettaisiin käyttää, sillä yhtiölle sopimus on aika kallis ja kaikki kulut koituvat vuokrissa maksettaviksi. Auton käytöstä asukas maksaa itse käytön mukaan, kertoo Pasi.

Lajittelu tuo säästöjä taloon

Kierrättämiseen liittyen Pasi haluaakin muistuttaa kustannuksista, mutta myös ympäristönäkökulmasta. Tällä hetkellä A-Kruunun asuntojen jätteistä 57 % menee sekajätteeseen. Yhtiön vastuullisuusohjelman mukaan tavoitteena on, että kolmen vuoden päästä sekajätteen prosenttiosuus on korkeintaan 55.

- Toivoisin, että asukkaat lajittelisivat roskat oikeisiin paikkoihin. Se vähentää selkeästi talon kustannuksia ja jätteet saataisiin sinne, mihin ne kuuluvat eli kierrätykseen. Ja toivoisin, että asukkaat eivät jättäisi isoja tavaroita roska-alueille. Niiden pois kuljettaminen on tosi kallista, muistuttaa Pasi.

Espoolaisessa kohteessa jouduttiin vastikään viemään roska-alueelle jätetty sohva jäteasemalle. Poisvienti toi kohteelle 155 euron laskun.

.Espoolaisessa kohteessa Molokkien takana olleeseen tilaan vietiin säännöllisesti isoja tavaroita, joiden poisvienti tuli kalliiksi. Nyt tilaan on rakennettu istutusallas, joka estää moisen puuhan ja tuo viihtyisyyttä roska-alueelle.

Jenni kiittää muita asukkaita aktiivisuudesta

- Meillä on vielä niin uusi talo, ettei välttämättä vielä tarvita, mutta tulevaisuudessa voisi joskus tilata jätelavan pihalle, jonne asukkaat voisivat tuoda tavaraa, pohtii Jenni.

- Jätelavoja on tilattukin joihinkin kohteisiin. Niiden kanssa pitää vaan muistaa, ettei lavalle saa joutua yhtään vaaralliseksi luokiteltua tavaraa tai lastista tulee tosi kallis, kertoo Pasi ja kiittelee Raatimiehenkadun roska-alueen siisteyttä ja sitä, ettei sinne ole viety ylimääräisiä tavaroita.

- Talo on uusi ja asukkaat ovat motivoituneita pitämään paikat siisteinä. Lajittelun salat on opittu ja näin ollen homma toimii hienosti, iloitsee Jenni.

Kaikkea kannattaa kokeilla

Raatimiehenkatulaiset aikovat osallistua elokuussa myös valtakunnalliseen siivouspäivään 26.8. Siivouspäivä on kierrätyksen, vanhojen tavaroiden ystävien ja kaupunkikulttuurin uusi juhlapäivä, joka muuttaa kaupungit isoiksi kirpputoreiksi ja markkinoiksi. Mikä tahansa talo voi ilmoittaa osoitteessa siivouspäivä.fi osallistuvansa pihakirpputorin pitäjäksi ja sivujen kautta löytää oman matkan varrelle sopivat kirppikset.

.A-Kruunun vanhemmissa taloissa kierrätetään säännöllisesti myös asukkaiden jälkeensä jättämät polkupyörät välivarastoinnin kautta, ja saadaan samalla siistittyä pyörävarastoja. Joskus on Kierrätyskeskukseen lähtenyt kymmeniä pyöriä välivarastoinnin jälkeen, kuten Svanströminkujan viimevuotisessa varastotyhjennyksessä.

Myös kaupunkiviljely kiinnostaa Raatimiehenkadun asukkaita. Viljelylaatikoiden avulla olisi Jennin mukaan kiva päästä työntämään kätensä multaan.

- Kyse on viljelyn lisäksi hyvinvointiasiasta. Varsinkin yksiöasujille oman pihan toiminnot laajentavat elämisen reviiriä. Ja voihan ne laatikot poistaa, jos eivät toimi, mutta kokeilla kannattaa kaikenlaista, pohtii Jenni joka tunnustautuu itse kierrättämisen ja kaikenlaisen kiertotalouden erityiseksi ystäväksi.

- Mä tykkään kierrättämisestä. Se on mukavaa puuhaa!