Henkilökohtaisuus palvelun kehittämisen tavoitteena
A-Kruunun talojen isännöintiin ja asuntojen vuokraukseen kehitettiin uusi, toimintoja yhdistävä malli. Tavoitteena on parantaa asukkaiden kokemaa palvelua ja vahvistaa yhtiön roolia yhteistyökumppaneiden ohjeistuksessa ja valvonnassa.
- Isännöinti ja vuokraus ovat keskeisiä toimintoja, jotka vaikuttavat asiakastyytyväisyyteen. Olemme yhdistäneet nuo toiminnot palvelupäällikön toimenkuvaan ja korostamme henkilökohtaista toimintatapaa. Haluamme tarjota palveluillemme kasvot niin asiakkaiden kuin yhteistyökumppaneiden suuntaan, kertoo kiinteistöpalvelupäällikkö Petteri Puolanne.
Puolanteen vetämään kiinteistöhallintoon palkattiin lokakuussa kaksi palvelupäällikköä. He hoitavat sekä isännöitsijän tehtävät omissa taloissaan että yhdessä kaikkien asuntojen vuokrauksen. Sen lisäksi he kehittävät molempia toimintoja rinnakkain yhtiön kiinteistökantaan parhaiten sopiviksi toimintamalleiksi.
- Meillä on uutena toimijana ideaali tilanne luoda alalle uusia toimintamalleja. Tavoitteenamme on luoda laatua toimintaa. Pystymme oman väen voimin sekä ohjeistamaan että valvomaan toimintaa paremmin, mitä myös asukkaat meiltä odottavat, kertoo Puolanne.
Uutta luova haasteellisuus viehätti
Palvelupäälliköillä on perinteisiin isännöitsijöihin verrattuna huomattavasti enemmän toimintavaltaa ja myös vastuuta. Tehtävään palkattuja Laura Kalakoskea (kuvassa vasemmalla) ja Mari Leppästä viehätti erityisesti tehtävän uutta luova haasteellisuus sekä inhimillinen ote toimintojen kehittämiseen.
- Suora kontakti ihmiseltä ihmiselle tuottaa matalan kynnyksen ottaa yhteyttä ja asiat hoituvat huomattavasti paremmin, toteaa Leppänen, jolla on monipuolinen kokemus sekä isännöintiin että vuokraustoimintaan ja kiinteistöjen ylläpitoon liittyvistä tehtävistä.
Leppänen korostaa isännöinnissä erityisesti asukastoiminnan merkitystä. Myös sen kehittämisessä tarvitaan henkilökohtaista otetta.
- Isännöitsijän on paljon hankalampaa toimia talossa, jossa ei ole asukastoimijoita. Talon asioista päättäminen helpottuu, kun voi kysyä asukastoimijoilta talon tapahtumista, korostaa Leppänen.
Laura Kalakoskella on myös laaja työkokemus erityisesti ARA-asuntojen asukasvalinnasta ja vuokraustoimintoihin liittyvien järjestelmien kehittämisestä.
- Olen aikaisemmissa työtehtävissäni miettinyt usein, että olisi hyödyllistä kehittää vuokrauksen ja isännöinnin tehtäviä yhdessä ikään kuin samalla puolella. Nyt pystymme tiiminä kehittämään toimintoja juuri siihen suuntaa, iloitsee Kalakoski.
Myös sähköisiä palveluita kehitetään
Vaikka toimintamallin muutoksessa korostetaan henkilökohtaisen yhteydenpidon merkitystä A-Kruunu kehittää jatkuvasti myös digitaalisia toimintoja.
- Sähköisten palvelujen kehittäminen on tärkeä osa isännöinti- ja vuokraustoiminnan kehittämistä, sillä asiakkaat odottavat nykyaikaisia palveluita. Pohdimme tulevaisuudessa esimerkiksi asiakasportaalin käyttöönottoa, josta asukas pääsee näkemään muun muassa omia vuokratietojaan tai tekemään vikailmoituksia. Sähköinen vuokrasopimuksen allekirjoitus sekä irtisanomisilmoitus ovat tulossa jo lähitulevaisuudessa, kertoo Puolanne.
A-Kruunulla on tällä hetkellä valmiina 710 ja rakenteilla 650 asuntoa. Suunnitteilla on noin 850 asuntoa.
Lisätietoja:
Kiinteistöpalvelupäällikkö Petteri Puolanne, petteri.puolanne@a-kruunu.fi, puh. 020 720 7107
Palvelupäällikkö Laura Kalakoski, laura.kalakoski@a-kruunu.fi, puh. 020 720 7121
Palvelupäällikkö Mari Leppänen, mari.leppanen@a-kruunu.fi, puh. 020 720 7122