Uutinen

Vuokrien tasaamisen tavoitteena turvata tasainen vuokrakehitys

A-Kruunulla on käytössään muiden ara-yhteisöjen tavoin vuokrien tasausjärjestelmä, joka perustuu Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Aran ohjeistukseen. Tasausjärjestelmän periaatteiden esiin tuominen on helsinkiläiseltä asukasaktiivilta tullut toive. 

Vuokrien tasaamisella tarkoitetaan Aran ohjeistuksen mukaan sitä, että vuokra-asunnosta perittävää vuokraa voidaan käyttää sekä sen vuokratalon, jossa asuntosi sijaitsee, että saman omistajan muiden vuokratalojen menojen kattamiseen. Tasaamisen tavoitteena on turvata tasainen vuokrankehitys ja se, että vuokrat vastaavat mahdollisimman hyvin asuntojen käyttöarvoa siten, että vuokrat ovat keskenään oikeudenmukaisessa suhteessa. 

- Esimerkiksi jos isommista korjaushankkeista syntyneet kustannukset sisällytettäisiin vain remontoitavan talon vuokriin, nousisi kohteen vuokra kohtuuttomasti. Tasaamalla vuokria turvataan, että vuokrat kehittyvät tasaisesti eikä kenenkään vuokra ei nousisi liikaa, kertoo kiinteistöpalvelupäällikkö Petteri Puolanne.

Ara suosittelee, että vuokrien tasauksessa pääomamenot tasataan, mutta hoitomenot määritetään talokohtaisesti tai vuokranmääritysyksiköittäin. Pääomamenojen lisäksi myös korjauskustannukset ja liiketilojen vuokratuotot voidaan tasata. 

Vuokrantasaus on mahdollista vain tasausryhmittäin. A-Kruunulla on kaksi tasausryhmää: Ara ja Vapaa. Vapaaseen tasausryhmään kuuluvat liiketilat ja yksi Ara-rajoitteista vapautunut kustannuspaikka. Ara-ryhmään kuuluvat kaikki muut A-Kruunun asuintalot. Käytännössä Ara-tasausryhmästä ei voi tehdä vuokrantasausta eli siirtää vuokratuottoa vapaaseen tasausryhmään vaan tasaus tulee tehdä vain Ara-tasausryhmän sisällä. Vapaalta puolelta Ara ryhmään siirto olisi mahdollista.

- Kulujen tasaukset on sisällytetty kohdekohtaisiin budjetteihin, jotka käydään läpi vuosittain yhteishallintolain mukaisissa elimissä sekä ne on myös viestitty kaikille vuokralaisille, kertoo Puolanne.