Uutinen

A-Kruunun vuokra-asuntohanke rakenteille Kirkkonummen Laajakallioon

A-Kruunu Oy ja Fira Oy allekirjoittavat tänään urakkasopimuksen 83 asunnon kerrostalokokonaisuuden rakentamisesta Kirkkonummen Laajakallioon, Tolsan aseman kupeeseen. Kohde on valtion korkotuella rakennutettavaa kohtuuhintaista vuokra-asuntotuotantoa.

Tarutie 1:een valmistuva kohde sisältää kaksi kuusikerroksista taloa, joiden ylimpään kerrokseen tulee muun muassa talosauna. Julkisivu on rapattu, pääosin sävyltään vaaleaa. Ensimmäinen kerros ja osa luoteisjulkisivusta tulee olemaan ruskeaksi maalattua uritettua betonia.

Kohteen rakentamisen arvioidaan käynnistyvän elo-syyskuussa ja talojen valmistuvan vuoden 2018 lopulla.

Kohde toteutetaan KVR-urakkana, jossa urakoitsija vastaa myös suunnittelusta A-Kruunun laatiman viitesuunnitelman ja muiden määrittelyjen pohjalta. Rakennuslupa haetaan lähiaikoina.

- Rakennutamme asuntoja  hyvien liikenneyhteyksien äärelle. Raideliikenteen asemien lähellä olevat sijainnit ovat erittäin suosittuja. Vastaavanlaiseen kohteeseemme Mäntsälässä tuli ennätysmäärä hakijoita. Kohtuullinen  vuokrataso vaikuttaa myös merkittävästi kysyntään, toteaa toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

A-Kruunulle valmistui viime vuonna 96 asuntoa, ja rakenteilla oli vuoden lopussa 343 asuntoa. Suunnittelu käynnistettiin 390 asunnon kohteissa. Vuonna 2017 pyritään saamaan rakenteille hankkeet, joissa on yhteensä yli 500 asuntoa.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, A-Kruunu Oy, puh. 040 755 3924