Uutinen

Palvelupäällikkö käytössäsi!

Palvelupäällikkö Pasi Hakala kertoo omin sanoin keväisestä talokierroksestaan. Kohtaamiset asukkaiden kanssa olivat antoisia ja auttoivat löytämään juuri niitä asioita, joihin asukkaat haluavat taloissaan kehitettävän.

”Usein koetaan, että isännöitsijät ovat vaikeasti tavoitettavissa, ja siksi ilahduin huomatessani erään kotkalaisen kerrostalon ilmoitustaululta, että kyseisen kohteen isännöitsijä on paikan päällä tunnin verran kerran kuukaudessa. Loistava idea! Miksei tätä käytäntöä ole pääkaupunkiseudulla?

fregattidydgen
Fregatti Dygdenin kuja

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Me A-Kruunu Oy:n isännöitsijät työskentelemme Palvelupäällikön tittelin alla ja usein mielelläni painotan sanaa ”palvelu”. Osana hyvään asiakaspalveluun kuuluu se, että asukkaan kynnys ottaa yhteyttä isännöitsijään on matala, että viestiin vastataan nopeasti ja täsmällisesti ja että vastuuhenkilöllä on kasvot. Aloin haudutella mielessäni ajatusta käydä kohteissa myös vuotuisten asukas- ja budjettikokousten välillä.

Samoihin aikoihin uudesta kohteestani tuli toive tulla esittäytymään. Onhan se ilman muuta mentävä, kun on kutsu käynyt. Samalla päätin käydä kokeeksi myös muutamassa muussakin kohteessani. Tiedotin asukkaita hyvissä ajoin päivämääristä, ja laitoin kartan, missä tulen seisomaan. Otin toimiston nurkasta yrityksen rantalipun mukaan ja tökkäsin sen pihanurmelle. Olin asukkaiden saatavilla ilman sen kummempaa agendaa.

Ensimmäisenä kävin Helsingin Fregatti Dygdenin kujalla ja heti perään Tuusulan Patteristontiellä. Sitten ajoin Tampereen Honkakuusenkadulle, missä vedin puolivirallisen asukaskokouksen ja viimeisimpänä kävin Espoon Paapuurissa, jossa asukastoimikuntakin oli käyttänyt tapaamisen hyväkseen järjestämällä tilaisuuteen yhteisen grillihetken. Siinä grilliherkkujen äärellä oli mukava keskustella muun muassa pihan viihtyisyyden lisäämisestä, jota oli toivottu myös syksyn palautekyselyssä. Luemme aina kaikki saamamme palautteet tarkasti läpi.

honkakuusenkatu
Honkakuusenkatu

Pasi Hakala
Palvelupäällikkö