Uutinen

Lisäastia keittiössä helpottaa lajittelua

Taloyhtiön jätetiloissa on usein hyvät mahdollisuudet lajitteluun, mutta asunnossa saattaa olla rajoitetusti tilaa eri astioille. Kirkkonummelainen Riitta Palmu ratkaisi asian hankkimalla itse monipuolisen lajitteluastian, jotta saa kaikki roskat mahtumaan.

Riitta Palmu asuu Kirkkonummella Tarutiellä. Kiinteistöltä löytyy hyvät ohjeet lajitteluun liittyen ja astioitakin riittävästi. Sen sijaan asunnossa ei Riitan mielestä ollut tarpeeksi tiloja nykyajan lajitteluvaatimuksia varten.

- Keittiössäni oli vain kolme astiaa, ja yhdessä pidän tiskausvälineitä. Tuttavani vinkistä hankin keittiöön lisäastian, jotta sain metallille, muoville ja biojätteelle astiat. Astia on myös hajutiivis, mikä on näin kesällä kiva asia biojätteen osalta. Olen huomannut, että sekajätettä tulee nykyään hyvin vähän, kun lajittelen oikein.

Riitan mielestä lajittelua helpottaa paljon se, että pakkauksista yleensä löytyy merkinnät, mihin jäteastiaan ne kuuluu lajitella. 

Lajittelusta monenlaista hyötyä

Riitan mielestä lajittelusta on asukkaiden lisäksi hyötyä myös luonnolle ja taloyhtiölle. Riitta on asukasaktiivina tilannut HSY:n infolappuja ja jakanut niitä joka asuntoon. Häntä motivoi toimimaan parempi tulevaisuus meille kaikille ja toivoo, että mahdollisimman moni kantaisi kortensa kekoon lajitellen.

- Erityisesti kuunvaihteessa näkee miten ihmiset jättävät milloin mitäkin kalusteita jäteastioiden ulkopuolelle. Kaikilla ei ole autoa, mutta olisi hyvä, jos sen verran voisi viedä kaatopaikalle isompaa jätettä, ettei meille muille asukkaille tulisi lisälaskua siitä, että huolto joutuu kuljettamaan isot tavarat kaatopaikalle, toivoo Riitta ja muistuttaa, kuinka myös pienillä teoilla voi olla iso merkitys. 
¨
- Esimerkiksi viemäriin heitetyt tupakantumpit päätyvät mereen ja sitä kautta saastuttavat vesiämme ja päätyvät lopulta meihin. 

Tietoa löytyy kaikkialta

Riitalla on eläkkeellä aikaa paneutua asioihin, ja hän tykkää etsiä uusia tapoja hyötykäyttää tavaroita. Läheisellä Tolsantieltä löytyy kaupan yhteydestä iso lajittelupiste eli kauas ei tarvitse lähteä viemään muutakaan jätettä. Patterit sun muut voi viedä kauppaan, ja esimerkiksi jauhopussit voi vaikka käyttää uudestaan biopussina. HSY:n ja Kierrätyskeskuksen verkkosivuilta löytyy myös tietoa siitä, milloin noiden tahojen kierrätysautot kiertävät keräten maksutta ongelmajätettä.

- Lajittelusta etsin lisätietoa tarvittaessa netistä. Yhtiöltä tulee myös hyvin tietoa asioista, ja talon roskakatoksella on jo hyvät ohjeet. Useimmat asukkaat noudattavatkin niitä, ja meillä on yhteinen tahto pitää pihat täällä siistinä. Yhtiö voisi edistää lajittelua siten, että taloja rakennettaessa tehtäisiin asuntoihin kunnolla kaappitilaa lajitteluun. Silloin ei tarvitsisi välttämättä ostaa lisää astioita, ellei halua jotain erityisempää, pohtii Riitta. 

Lajitteluastia sisältä
Lajitteluastia sisältä

Teksti: Ida Oljemark