Keravan keskustan tuntumassa, rautatieaseman lähellä, aloitetaan A-Kruunun 56 vuokra-asunnon hankkeen rakentaminen. A-Kruunu ja urakoitsijana toimivat Rakennusliike Evälahti ja Rakennusliike Evälahti Uusimaa ovat allekirjoittaneet kokonaisurakkasopimuksen rakentamisesta. Keravan kaupunki haluaa ennaltaehkäistä segregaatiota ohjaamalla asuntoalueille monipuolista asuntotuotantoa.
A-Kruunu toteuttaa kaksi hanketta Helsingin Keski-Pasilan Ratapihakorttelien uudelle kaava-alueelle. Hankkeisiin tulee yhteensä noin 130 kohtuuhintaista, omakustannusperusteista vuokra-asuntoa. A-Kruunu ja Senaatti-kiinteistöt allekirjoittivat hankkeiden tonteista kauppakirjat perjantaina. Hankkeet ovat ensimmäinen osa A-Kruunun ja Senaatti-kiinteistöjen Ratapihakortteleita koskevaa yhteistyötä.
A-Kruunu Oy on allekirjoittanut Senaatti-kiinteistöjen kanssa hankesopimuksen Tuusulan Rykmentinpuistoon toteutettavista hankkeista. Uudelle asuinalueelle lähelle palveluita on suunniteltu toteutettavaksi noin 130 kohtuuhintaista ARA-vuokra-asuntoa.
Sipoon keskukseen, Nikkilän Jokilaaksoon on tulossa 46 asunnon vuokratalo, jonka rakentaminen alkaa tänä syksynä. A-Kruunun kohde monipuolistaa asuntotarjontaa kasvavalla alueella, jossa uusia vuokrataloja ei ole toteutettu pitkään aikaan.
Kauniaisten kaupunki ja A-Kruunu Oy ovat allekirjoittaneet kiinteistökauppakirjan Koivuhovin aseman vieressä olevasta kerrostalotontista. A-Kruunu valittiin tontin toteuttajaksi mm. yhtiön tekemän tarjouksen kaupunkikuvallisten ansioiden ja laadukkaan ja monipuolisen asunto-ohjelman perusteella.
A-Kruunu Oy ja Governia Oy:n omistama GoK Oy allekirjoittivat tänään kiinteistökauppakirjan. Kaupan myötä Helsingin Kuninkaantammeen – tarkemmin Kuninkaantammenkallioon – tullaan rakennuttamaan 140 kohtuuhintaista ARA-vuokra-asuntoa.
Helsingin Mellunmäen vanhan ostoskeskuksen paikalle Korvatunturintielle nousee ensi vuoden aikana A-Kruunun vuokratalo, johon tulee noin sata asuntoa yksiöistä perheasuntoihin. Talo rahoitetaan valtion korkotukilainoituksella eli vuokrat määräytyvät omakustannusperiaatteen mukaan kohtuuhintaisiksi.