Blogikirjoitus

Vuokra-asumisen kuulumisia Euroopasta

Euroopan asuntopoliittisiin haasteisiin kuuluu tällä hetkellä, että asuminen oikeutena täytyy tunnistaa konkreettisesti EU:ssa, eikä vain käsitteellisenä kirjoituksena sopimustekstissä.
 

Vuokra-asumisen hinnat ovat aivan liian korkeat. IUT (Kansainvälinen Vuokralaisliitto) haluaa varmistaa, että asumisen hinta, sisältäen sähkön ja lämmityksen, olisi korkeintaan 25 % käteen jäävästä tulosta. Tämä ei toteudu tänä päivänä, vaan joskus se voi olla 50 % tai korkeampi riippuen asunnon sijainnista.

Tarve kohtuuhintaisille asunnoille on suurempi kuin nykyisin niitä on tarjolla. IUT haluaa, että asuntotuotannon kokonaismäärästä 30 % olisi kohtuuhintaista asuntotuotantoa.

Lyhytaikainen vuokraus on iso ongelma EU:ssa. Erilaiset vuokra-asuntoja tarjoavat alustat kuten Airbnb vaikuttavat siihen, että tavallisia vuokra-asuntoja siirtyy asuntomarkkinoilta lomamatkailun tarpeisiin. EU on esittänyt sääntelyä näihin asioihin liittyen, mutta sitä tarvitaan enemmän, jotta saataisiin estettyä asuntojen häviämistä tavallisilta vuokramarkkinoilta - tämä on asia, johon uusi komissaari voi puuttua.

Asuntomarkkinoiden rahoituksesta on ollut aina ongelma. Asumisesta on tullut hyödyke kodin sijaan. Esimerkiksi keino lisätä läpinäkyvyyttä olisi avoin rekisteri kiinteistöjen ostajista.

Asumisen haasteet ulottuvat Euroopassa jo keskiluokkaan. Täydellinen esimerkki on niin sanottu Hollannin tapaus (Dutch case). Aiemmin Hollannissa valtio tuki asuntotuotantoa laajasti, mutta EU:n ratkaisun jälkeen Hollanti joutui muuttamaan asuntomarkkinoitaan perusteellisesti siten, että tuen määrää vähennettiin ja asunnon kohdentamista tarkennettiin. 

EU:n vaatimusten toteuttaminen on tarkoittanut, että jopa keskiluokalla on ongelmia löytää kohtuuhintaista asuntoa – he eivät yksinkertaisesti täytä asetettuja tulovaatimuksia, eikä heillä ole samalla riittävästi varallisuutta maksaa korkeampia hintoja asunnoistaan. Näyttää olevan yleinen trendi, että asuntokriisi hiipii ajan myötä yhä korkeammalle yhteiskunnassa.

Sen lisäksi, että asukkaiden toimeentulon kannalta on tärkeää, että EU:ssa on kohtuuhintaisia asuntoja, asia on tärkeä EU:n talouden kannalta, jos halutaan varmistaa, että ihmiset pystyvät ottamaan vastaan tarjottuja työpaikkoja EU:n alueella. Silloin EU voi toimii niin kuin pitää. 

On varmasti yhteisiä toimenpiteitä, joita voidaan toteuttaa esimerkiksi EU:n tuella, kuten erilaisia tukitoimia ja tuettuja lainoja rakentamiseen jne. Mutta kokonaisuudessaan EU:n asuntomarkkinoita luonnehtivat valtioiden omat historialliset, hallinnolliset yms. ratkaisut niiden asuntomarkkinoiden osalta.

Jos katsoo Pohjois-Eurooppaa, sieltä löytyy suhteellisen iso julkinen yleishyödyllinen sektori asuntomarkkinoilla. Julkinen sektori on usein panostanut paljon luodakseen tietyn määrän saatavuutta vuokra-asumisessa. 

Jos sen sijaan tarkastellaan Etelä- ja Itä-Euroopan EU:ta, näille markkinoille on leimalista (joskus seurauksena entisistä kommunistisista valtioista) se, että lähes kaikki asunnot ovat tällä hetkellä yksityisessä omistuksessa, ja vapaarahoitteisten sekä sosiaalisten vuokra-asuntojen saatavuus on äärimmäisen rajallista. Vuokra-asuminen näissä maissa on verrattavissa monissa tapauksissa alivuokraukseen, jolloin asukkaat vuokraavat osia omista kodeistaan tai yksittäisiä ylimääräisiä asuntoja, joita he sattuvat omistamaan.

Tarpeet ovat siksi täysin erilaiset riippuen siitä, mihin suuntaan katsoo. Pohjoisessa on tarpeen jatkaa investointeja julkisten asuntojen rakentamiseen, kun taas idässä ja etelässä on tarpeen luoda vuokramarkkinat alusta alkaen. Tämä prosessi ei rajoitu vain asuntojen rakentamiseen, vaan se vaatii myös asianmukaista vuokralainsäädäntöä, joka säätelee vuokrasopimuksia (ei mitä tahansa sopimusta, vaan sosiaalinen ulottuvuuden huomioivaa sopimista) sekä sitä, miten vuokramarkkinoiden tulisi toimia eli kuinka vuokrat määritetään, miten vuokria nostetaan ja miten voi irtisanoa vuokrasopimuksen.

Marie Linder
Puheenjohtaja 
IUT, International union of tenants