Segregaatio on koko kaupungin ongelma. Eurooppalaiset esimerkit osoittavat, että sosioekonominen eriytyminen voi heikentää kaupunkien kilpailukykyä ja sosiaalista kestävyyttä sekä pahimmillaan horjuttaa yhteiskunnan vakautta ja johtaa hyvinvointierojen kasvusta kumpuaviin levottomuuksiin.

Asuinalueiden eriytyminen on seurausta tulonjaon, työllisyyden, koulutuksen ja hyvinvoinnin epätasaisesta jakautumisesta ja näiden erojen paikantumisesta asuntomarkkinoiden ja asuntotuotannon vaikutuksesta kaupunkien eri alueille.

Erot tuloissa, työllisyydessä ja koulutuksessa sekä terveydessä vaikuttavat ihmisten toimintamahdollisuuksiin monilla elämän alueilla, myös asuntomarkkinoilla. Erot voimistavat kaupunkien sisäistä eriytymistä, kun eri tuloryhmät hakeutuvat omille alueilleen.

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet asuinalueiden eriytymisen pieni- ja suurituloisiin vahvistuneen myös Suomen kaupungeissa. Hyvinvointi ja huono-osaisuus keskittyvät omille alueilleen eivätkä nämä maailmat kohtaa.

Samalla erot esimerkiksi oppimistuloksissa ja terveydessä ovat kasvaneet niin yksilöiden kuin kaupungin eri osien välillä. Paikoin myös ulkomaalaissyntyisten eriytyminen omille alueilleen on voimistunut, vaikka onkin Suomessa vielä vähäistä moneen muuhun maahan verrattuna.

Kaupunginosien erilaistuminen ei automaattisesti ole ongelmallista, sillä ihmiset pyrkivät hakeutumaan erilaisille asuinalueille elämäntilanteensa ja tarpeidensa mukaan. Myös sillä, kuinka samankaltaiseksi naapuruston ihmiset ja elämäntapa koetaan, on vaikutusta.

Ongelmaksi eriytyminen muodostuu silloin, kun syntyy huono-osaisuuden keskittymiä. Tähän liittyy usein myös eriarvoistumista koulutuksessa, harrastuksissa, terveydessä, palveluihin pääsyssä, elinajanodotteessa tai työnsaantimahdollisuuksissa.

Sosiaalinen ja taloudellinen eriytyminen ovat monia kaupunkeja vaivaava ongelma, johon on haettu ratkaisuja asuinalueiden kehittämisellä.  Useissa Euroopan suurissa kaupungeissa on toteutettu laajoja hankkeita lähiöiden kehittämiseksi. Hankkeet ovat tavallisesti sisältäneet sekä rakennettuun että sosiaaliseen ympäristöön kohdistuvia toimia.

Tutkimusten mukaan rakennusten ja ympäristöjen kunnostaminen parantaa ihmisten tyytyväisyyttä asuntoonsa ja elinympäristöönsä. Hankkeiden ei kuitenkaan ole havaittu parantavan heikoimpien asuinalueiden asukkaiden sosiaalista ja taloudellista asemaa, vaikka se on usein ollut yksi kehittämisen keskeisistä tavoitteista.

Kaikilla asukkailla on oltava mahdollisuus terveelliseen ja turvalliseen elinympäristöön. Asuinalueita on kehitettävä asukkailtaan ja asumismahdollisuuksiltaan monipuolisiksi ja viihtyisiksi, mutta on myös tunnistettava laajasti segregaatioon vaikuttavat tekijät ja niiden väliset suhteet ‒ ja asetettava asukkaat keskiöön.

Segregaatiota ehkäistään tehokkaimmin puuttumalla sen perussyihin. Asuinalueiden eriytyminen on tulojen ja hyvinvoinnin epätasa-arvoisen jakautumisen seuraus, ei sen syy. Segregaation ehkäisemiseksi on välttämätöntä investoida ihmisiin – hyvinvointiin, työmahdollisuuksiin ja koulutukseen. Tämä vaatii kärsivällisyyttä, sillä tulokset saavat näkyä vasta sukupolven päästä.

Jaana Nevalainen
Neuvotteleva virkamies, YTT
Ympäristöministeriö