Rohkenen tarjota toisenlaista tulkintaa. Asunnottomuuden poistamisen tarpeellisuudesta saattaa itse asiassa vallita niin vahva poliittinen yhteisymmärrys, ettei siitä ole ainesta julkisuudessa riepoteltavaksi. Vuoden 2008 jälkeen maassa on ollut seitsemän eri koalitiohallitusta, jotka kaikki ovat sitoutuneet jatkamaan valtakunnallisia ohjelmia asunnottomuuden poistamiseksi. Miksi siis nyt olisi toisin?

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn viimeisimmän selvityksen mukaan Suomessa oli marraskuussa 2022 yhteensä 3686 yksin elävää asunnotonta henkilöä ja 155 perhettä tai pariskuntaa. Asunnottomista yli 70% majoittuu tilapäisesti tuttavien tai sukulaisten luona. Pitkäaikaisasunnottomia oli 1133. Vuodesta 2008, jolloin käynnistyi Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma, asunnottomien määrä on vähentynyt 54% ja pitkäaikaisasunnottomien 68%.

Vuodesta 2021 asunnottomuus on vähentynyt 262 henkilöllä ja pitkäaikaisasunnottomien 185 henkilöllä. Viime vuoden vähennys selittyy ennen kaikkea Helsingin onnistumisella, asunnottomuus väheni Helsingissä 313 henkilöllä.  Vaikka Helsingissä on määrällisesti edelleen eniten asunnottomia, asukasmäärään suhteutettuna asunnottomia on ensimmäistä kertaa eniten Turussa.

Kansainvälisessä vertailussa asunnottomuuden vähentyminen Suomessa yli 10 vuoden ajan yhtäjaksoisesti on poikkeuksellista. Suomen menestystä on selitetty pitkälti Asunto ensin -periaatteen käyttöönotolla vuonna 2008.  Suomessa kehitetty Asunto ensin -malli on koko asunnottomuuden poistamiseen tähtäävän politiikan ja toimenpiteiden perusta. Asunto ensin -periaate edellyttää pysyviä asumisratkaisuja ja siksi Suomessa on toteutettu systeeminen muutos, jossa on määrätietoisesti vähennetty tilapäisiä asuntolatyyppisiä asumisratkaisuja.

Asunnottomuus ei vähene ja poistu ilman tehokasta ennaltaehkäisyä. Ennaltaehkäisyn keskeisiä elementtejä ovat viime vuosina laajentunut ja nyt kokeilulain piirissä oleva asumisneuvonta sekä rakenteellisina elementteinä riittävä kohtuuhintainen ARA-asuntokanta ja asumistuki. Kahteen viimeksi mainittuun liittyvät myös asunnottomuustoimijoiden ajankohtaiset huolenaiheet. Jos valtiontalouden sopeutustoimet johtavat ARA-tuotannon osuuden laskuun ja asumistuen supistuksiin, on riski asunnottomuuden lisääntymisestä ilmeinen.

Muitakin ajankohtaisia huolenaiheita toki on. Hyvinvointialueiden laatikkoleikeissä vastuu asunnottomien tarvitsemista palveluista näyttää vielä hakevan paikkaansa ja monilla alueilla myös psykiatrian palvelut ovat huonossa hapessa sairaansijojen radikaalin poistuman ja henkilöstöpulan takia, mikä näkyy myös asunnottomien osuuden kasvuna osastohoidossa.

Asunnottomuuden poistaminen vuoteen 2027 mennessä on täysin realistinen tavoite, mutta se edellyttää valtion vahvaa sitoutumista ja hyvin kohdennettua toimenpidekokonaisuutta. Talouden tiukkuudesta huolimatta nyt on oikea hetki viedä loppuun pitkäjänteinen työ. Olisi sääli, jos ote tavoitteesta hiipuisi kalkkiviivoilla. Ei anneta sen tapahtua.

Juha Kaakinen
Työelämäprofessori
Tampereen yliopisto