Moderni maailma mullisti asumisyhteisöt

Sosiologi Émile Durkheimin mukaan kaupungistuminen muuttaa yhteenkuuluvuuden muotoa. Perinteisissä kyläyhteisöissä solidaarisuus syntyi samankaltaisuudesta ja jaetuista arvoista (mekaaninen solidaarisuus). Elämä oli ennustettavaa, työt jaettiin tasaisesti ja toista oli helppo ymmärtää, koska elämänpiirit olivat lähes identtiset.

Nyky-yhteiskunnissa yhteenkuuluvuus perustuu erilaisuuteen ja keskinäiseen riippuvuuteen (orgaaninen solidaarisuus). Ammatit ja roolit ovat eriytyneet, normit monimuotoistuneet ja yhteisö toimii kuin organismi, jossa jokainen tarvitsee toisen erityisosaamista selviytyäkseen. Taloyhtiö voi heijastella tätä – asukkaat voivat olla eri-ikäisiä, eri elämäntilanteissa ja täysin erilaisista taustoista, mutta he tarvitsevat toisiaan yhteisten asioiden hoitamisessa ja hyvinvoivan asuinyhteisön muodostamisessa.

Taloyhtiössä on mahdollisuus rakentaa pysyvää identiteettiä

Sosiologi Zygmunt Bauman on kuvannut, kuinka modernisaatio on hajottanut vakaat ja sitovat yhteisöt. Ennen syntymäyhteisö antoi identiteetin, elämänpolun ja siihen kuuluvat velvollisuudet. Nyt identiteetti on jatkuva projekti, jota rakennetaan harrastuksissa, sosiaalisessa mediassa ja työssä. Tämä tuo vapautta, mutta myös kuluttaa ja voi heikentää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Asuinpaikkaan perustuva identiteetti on usein korvautunut valituilla yhteisöillä, joista voi erota helposti. Tämä hauraus lisää epävarmuutta ja voi tehdä sitoutumisesta pintapuolista. Taloyhtiö on tässä poikkeus – sitä ei voi jättää yhdellä klikkauksella, ja siksi sen merkitys muuten epävarmassa ajassa voi olla yllättävän suuri.

Asumisyhteisön aktiivisuus perusturvana

Vaikka moni nauttii vapaudesta, yksinäisyyden kokemukset lisääntyvät osana kaupungistumista. Asukasyhteisöön sitoutuminen voisi tarjota vastapainoa kehitykselle – jäsenyyden, jossa jokainen voi vaikuttaa ja tulla näkyväksi. Työn muuttuessa yhä abstraktimmaksi taloyhtiö voi parhaimmillaan olla paikka, jossa kokea konkreettista yhdessä tekemistä yhteisen päämäärän eteen toimimiseksi.

Yhteisöllisyys ei kuitenkaan synny odottamalla, että joku muu ottaa vastuun. Se rakentuu pienistä eleistä: hymy käytävässä, naapurin auttaminen kantamaan painavat ostokset, yhteisten tilojen kunnostustalkoot. Eräs tuttavani kertoi hiljattain: “Kutsuin joulua edeltävänä päivänä kaikki naapurin lapset meille katsomaan elokuvia, että vanhemmat saivat valmistautua rauhassa jouluun.” Tällaiset hetket luovat jaettua historiaa, jota ei voi ostaa rahalla.

Parhaimmillaan taloyhtiön yhteisöllisyys on pysyvä voimavara – apu ja tuki silloin, kun valitut, hauraat yhteisöt horjuvat. Se on verkko, joka kannattelee arjen yllätyksissä, ja sen jäsenyyttä ei voi irtisanoa. Se syntyy vain yhdessä rakentamalla.

Tiina Helin
Sosiologi

Kuvaaja: Aino Lehtinen