Hallitusohjelman julkistus viritti vilkkaan keskustelun
Hallitusohjelmaan kiteytyy hienosti ajassa olevia kehittämistarpeita. Tampereen kaupunki on ollut mukana osuuskunta-asumisen selvityksen laatimisessa. Olemme myös nostaneet esille tarpeen kohtuuhintaisen omistusasumisen edistämisestä mahdollisesti aravalainoituksen kautta. Ryhmärakennuttamisen edistämiseksi hallitusohjelmaan on kirjattu rakennusaikaisen takauksen säätäminen. Tämä tarvitaan käynnistyvien ryhmärakennuttamishankkeiden määrän voimakkaaksi lisäämiseksi.
Osuuskunta-asumisen oma lainsäädäntö helpottaisi ja selkiinnyttäisi osuuskuntarakentamista. Nykyisiin asuntojen omistamisen, hallinnoinnin ja tuottamisen tapoihin tarvitaan lisää vaihtoehtoja. Tampereen kaupunki luovuttaa tontteja ryhmärakennuttajille ja osuuskuntarakentamiselle, ja olemme edistäneet ryhmärakennuttamista laatimalla oppaan ja järjestämällä verkostoitumista.
Tampere kaavoittaa merkittävästi uutta asuinrakennusoikeutta kaupungin omistamalle maalle ja pitää yllä vuosittain hyväksyttävään asemakaavoitusohjelmaan pohjautuvaa tonttihakujen ohjelmointia viideksi vuodeksi eteenpäin. Ohjelmoinnissa kuvataan kaupungin asumiseen lähitulevaisuudessa luovutettava tonttivaranto jaoteltuna vapaarahoitteiseen ja MAL-sopimuksen mukaiseen kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon.
Tonttihakujen ohjelmointi on jo kahdesti esitelty seudullisen tonttipäivän yhteydessä alueen rakennuttajille ja rakentajille. Aivan MAL-sopimuksen mukaiseen tavoitteeseen valmistuneista kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista ei kuluvalla, vuoden 2019 lopussa päätyvällä sopimuskaudella päästä, mutta kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuotanto on kasvanut merkittävästi aiemmista vuosista.
Tampereelle tarvitaan kaupunkikonsernin omien vuokra-asuntoyhteisöjen lisäksi useita muita yleishyödyllisiä rakennuttajia vastaamaan kasvavaan kysyntään. Hallitusohjelman kirjaus siitä, että A-Kruunu Oy:n asema kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuottajana turvataan, on meille tärkeä.
Hallitusohjelmassa luvataan pitkän korkotuen käynnistysavustukset kaikille MAL-sopimusalueille. MAL-sopimusten kehittäminen 12-vuotisiksi ja rullaaviksi menetelmiksi sekä asuntopolitiikan kehittämisohjelman laatiminen kahdeksan vuotiseksi parantaa asuntopolitiikan pitkäjänteisyyttä kasvavien kaupunkiseutujen näkökulmasta.
Hallitusohjelmassa ja sen viestissä MAL-sopimusneuvotteluille nousee voimakkaasti esille asuinalueiden negatiivisen segregaation torjuminen. Olemme kehittäneet alueellisen eriytymiskehityksen tunnistamismenetelmiä ja tavoittelemme Tampereelle Sosiaalisesti kestävien asuinalueiden kehittämisohjelmaa, ohjaamaan ja seuraamaan alueiden kehittämistä. Alueiden asuntojen talotyyppejä ja hallintamuotoja tulee monipuolistaa ja kohteiden asuntojakaumista tulee löytyä monen kokoisia asuntoja. Asumisen innovaatioita kaivattaisiin kovasti.
Asunnottomuus ja pitkäaikaisasunnottomuus vähentyi vuodesta 2008 kaupungissamme vuoteen 2018 saakka. Viime vuodenvaihteessa raportoimme nousua asunnottomuusluvuissa. Nyt käynnissä on Tampereen yliopiston johdolla muutoslaboratoriotyöskentely asunnottomuustyön terävöittämiseksi.
Asumisneuvonta on laajennettu konsernin vuokra-asuntojen asukkaista nuorten ja maahanmuuttajien asumisneuvojien kautta kaikkiin tamperelaisiin. Tampereen kaupunki julkaisi vuoden 2019 alussa erityistä tukea tarvitseville nuorille asumisen oppaan sekä painettuna että youtube-videotallenteena.
Tampereen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. 6Aika kaupunkien, Energiaviisaat kaupungit hankkeessa, Helsinki, Tampere ja Turku kehitämme yhdessä markkinoiden kanssa rakennushankkeen varhaisen suunnitteluvaiheen vaikutusten arviointia kaupunkien käyttöön. Suunnittelun alkuvaiheessa tehdään merkittäviä suunnittelua ohjaavia linjauksia. Rakennushankkeen elinkaaren hiilijalanjäljen ja elinkaarikustannusten laskenta-ja suunnitteluosaaminen tarvitaan markkinoilta.
Työn alla on myös asumisen ja rakentamisen hiilineutraaliuden tiekartan laadinta. Kaupunkikonserniin kuuluvien vuokra-asuntoyhteisöjen kanssa pohdimme tavoitteita, joilla palvella koko Tampereen kaupunkikonsernia koskevaa hiilineutraaliustavoitetta. Kiinteistöt, tilat ja asuntopolitiikka palveluryhmämme ja Tampereen Tilapalvelut Oy:n yhteistyönä olemme laatimassa keskinäisiä toimintamalleja rakennusten ja tilojen hiilijalanjäljen pienentämiseksi.
Valtion asuntorahaston aseman säilyttäminen on tärkeää. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n työ asuntorahoituksen ja uusien ja uusvanhojen innovaatioiden kehittämisessä sekä yhteistyössä on tärkeää ja arvokasta.
Auli Heinävä
Asunto- ja kehityspäällikkö
Tampereen kaupunki