Uutinen

YIT urakoi A-Kruunulle kaksi asuinkerrostaloa Tampereen Niemenrantaan

YIT on allekirjoittanut sopimuksen A-Kruunu Oy:n kanssa Asunto Oy Tampereen Valonkajo sekä Asunto Oy Tampereen Satamanvartija -nimisten asuinkerrostalojen rakentamisesta Tampereen Niemenrantaan. A-Kruunu on valtion erityistehtäväyhtiö, joka rakennuttaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Urakan arvo YIT:lle on noin 11 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden viimeisen neljänneksen tilauskantaan.

ARA-rahoitteiset hankkeet ovat laajuudeltaan yhteensä noin 3100 kerrosneliömetriä ja asuntoyhtiöihin toteutetaan yhteensä 46 kotia A-energialuokkaan. Kiinteistöihin asennetaan aurinkokeräimet ja rakentamisen aikana työmaalla käytetään ainoastaan uusiutuvaa sähköä. Rakentaminen aloitetaan vuoden 2024 toisella neljänneksellä ja kotien on määrä valmistua keväällä 2025.
 

- Hienoa, että saamme rakenteille hankkeen sijainnissa, jossa asiakkaidemme arki sujuu mainiosti ja joka vastaa strategisia tavoitteitamme. Kokemustemme mukaan YIT:n rakennushankkeet ovat sekä jämäkästi johdettuja että laadultaan korkeaa tasoa, toteaa rakennuttamisjohtaja Jouni Isomöttönen A-Kruunusta.

- On ilo saada jatkaa pitkäaikaista ja rakentavaa yhteistyötä A-Kruunun kanssa myös Tampereen Niemenrannassa. Niemenrannan kiinnostavuus asuinpaikkana on säilynyt suhdanteista riippumatta korkealla tasolla. Niemenrannan viheralueet ja puistot ovat keskeisiltä osin jo käytössä, ja ne ovat saavuttaneet alueen asukkaiden suosion. Alueen palvelut ovat myös kehittyneet uuden kaupan ja päiväkodin avautumisen myötä ja raitiotieliikenne käynnistyy alueella vuoden 2025 alussa mahdollistaen asukkaille vaivattoman, autoilusta riippumattoman liikkumisen. Tavoitteemme on rakentaa kestäviä elinympäristöjä ja tuotteita sekä vähentää päästöjä niin omassa toiminnassamme kuin arvoketjussakin. Rakentamalla A-energialuokan kohde, jossa on aurinkokeräimet, vähennämme arvoketjun päästöjä valmiin kohteen energiakulutuksen osalta, sanoi Asuminen ja Toimitilat Pirkanmaan aluejohtaja Sami Viitanen YIT:stä.

Hanke valmistuu ihanteellisten kulkuyhteyksien varrelle, sillä uuden, vuonna 2025 valmistuvan raitiovaunulinjan pysäkille on matkaa noin 200 metriä. Kortteliin rakennetaan neljän taloyhtiön käyttöön tuleva yhteispiha ja yhtiön autopaikat tulevat sijaitsemaan erillisessä yhteisessä pysäköintiyhtiössä.