Uutinen

Yhteisöasuminen koetaan hyväksi tavaksi asua

A-Kruunu on kehittänyt yhteisölliseksi asumismuodoksi ryhmävuokraus-konseptin, joka on otettu asukaskyselyn mukaan hyvin vastaan. Asunnot ja asukasvalintatapa palvelevat onnistuneesti asukkaiden tarpeita.

A-Kruunulla on yhteensä neljä ryhmävuokrausasuntoa kahdessa kohteessa Helsingissä, Kruunuvuorenrannassa ja Jätkäsaaressa. Asukkaille suunnatun kyselyn vastaukset antoivat positiivisen kuvan konseptin toiminnasta. Konsepti kehitettiin Kruunuvuorenrannan kohteessa Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelman puitteissa.

- Asukkaat pitävät tärkeänä asiana mahdollisuutta päättää asunnon vastaanottaminen vasta asuinkumppaneiden tapaamisen jälkeen. Se lisää yhteisöllisyyden ja asumisen turvallisuuden tunnetta. Asukkaat ovat kokeneet voivansa vaikuttaa asuinyhteisöön liittyviin asioihin, ja myös ristiriitojen käsittely on sujunut yhteisöissä hyvin, kertoo vuokrauspäällikkö Laura Kalakoski.

Ryhmävuokrausasuntoihin hakeuduttiin vastausten perusteella asumaan sekä edullisen vuokran että yhteisöllisen asumisen takia. Yli puolella asukkaista ei ollut lainkaan kokemusta yhteisöasumisesta ennen muuttoa. A-Kruunun konsepti koettiin turvalliseksi, koska yhden asukkaan pois muutto ei vaikuta muihin asukkaisiin taloudellisesti.

- Ilahduttavaa on, että yhteisöasuminen ylitti osalla asukkaista odotukset. Yhteisöissä koetaan syntyneen jopa ystävyyssuhteita, kertoo Kalakoski.

Ryhmävuokrausasunnoissa on omat huoneet kaikille asukkaille sekä yhteistiloina olohuone-, keittiö- ja kaksi kylpyhuonetta. Jokaisessa asunnossa asuu neljä asukasta, joiden huonetilan koko on 13 – 15,5 neliötä. Kukaan vastaajista ei olisi valmis maksamaan huonetilansa lisäneliöistä.

- Asuntojen pohjaratkaisut koetaan toimiviksi. Asuinhuoneiden sijoittelua erillään toisistaan pidetään hyvänä ratkaisuna äänieristyksen ja yksityisyyden tunteen kannalta. Yhteiset tilat puolestaan koetaan viihtyisiksi ja yhteisöllisyyttä lisääviksi. Kukaan asukkaista ei myöskään kaivannut omaa kylpyhuonetta huoneeseensa, kertoo Kalakoski. Kummankin kohteen on suunnitellut Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy.

A-Kruunulle on tulossa ryhmävuokra-asuntoja myös Helsingin Sompasaaren Nihtiin Konttinosturinkujalle.  Asunnot valmistuvat keväällä 2024.

Lue lisää ryhmävuokrauskonseptista:
A-Kruunu | Usein kysytyt kysymykset