Uutinen

Väestönsuojan hoitajia kurssitettiin kevään aikana

Helsingin Pelastusliitto ry:n ja A-Kruunun järjestämät kuusi väestönsuojan hoitajan kurssia järjestettiin keväällä. Toukokuun lopun kurssille osallistuneen Ilse-May Kindstedtin mielestä kurssilla sai lyhyessä ajassa paljon tärkeää tietoa.

Nelisen tuntia kestäneet kurssit herättivät asukkaissa laajaa kiinnostusta. Kursseille osallistui asukkaita pääkaupunkiseudulta ja lähikunnista. Muualla Suomessa sijaitsevien A-Kruunun talojen asukkaille tarjottiin mahdollisuutta osallistua paikallisille kursseille.

Myös A-Kruunun palvelupäälliköt ja kiinteistökoordinaattori osallistuivat kursseille, jonka ohjelmassa käytiin läpi väestönsuojan hoitajan tehtävät ja suojautumisen perusteet, suojan käyttöön perehtyminen, väestönsuojan tekniikka ja toiminta sekä VSS-matkaviestinjärjestelmä.

- Lyhyessä ajassa tuli todella paljon asiaa, jonka sisäistäminen vie toki aikaa. Tärkeää on kurssin lisäksi käydä asioita läpi myös omassa väestönsuojassa, toteaa kurssille osallistunut Vantaan Kaskelantien asukastoimikunnan puheenjohtajan Ilse-May Kindstedt.

Ilse

Kurssilaisia kehotettiinkin ottamaan mukaan oman väestönsuojan pohjapiirros ja ennen kurssia tutustumaan suojan varusteisiin, jotta tarvittaessa voi kysyä välineistöstä ja niiden hankinnasta lisätietoja kouluttajalta.

Kurssilta sai hyvät ohjeet toimintaan

- On hyvä, että kurssilta saadussa ohjeistuksessa on seikkaperäisesti kerrottuna myös koneiden käyttö. Kun rivi riviltä käy ohjeistusta läpi omassa talossa, oppii laitteidenkin käytön. Nyt kun on taju siitä, mitä kaikkea homma pitää sisällään, on kaiken kaikkiaan helpompi toimia tarpeen tullen, toteaa Ilse-May ja korostaa, että asioita täytyy tilanteen vaatiessa hoitaa taloissa yhteistuumin väestönsuojan hoitajan johdolla.

- Väestönsuojan hoitajan tehtävänä on muun muassa käydä tarvittaessa jokaisen asunnon ovella kertomassa suojaan siirtymisen tarpeellisuudesta, mikäli viranomaiset antavat siirtymismääräyksen. Onneksi varsinaista suojaa joudutaan käyttämään harvoin, toteaa ilse-May ja kehuu vielä kurssin vetäneen Jukka Grönlundin opetustyyliä kiinnostavaksi ja selkeäksi.

Suojan käyttämisen sijaan yleisempää on joutua sulkemaan asunnon ilmastointikanavat esimerkiksi asuinalueen lähellä sattuneen tulipalon tai kaasuvuodon takia.

Pelastussuunnitelmat löytyvät verkosta

Myös palvelupäällikkö Mikko Kauppi korostaa, että kaikkien asukkaiden kannattaa perehtyä oman talon turvallisuusasioihin. Jokaisen talon pelastussuunnitelmat löytyvät A-Kruunun verkkosivuilta Kotitalosi osion kautta: https://www.a-kruunu.fi/asukkaalle/kotitalosi.

- Mitä useampi asukas on aktiivinen ja tietoinen näistä asioissa, sitä sujuvammin asiat hoituvat siinä tilanteessa, jos tarvetta pelastautumiseen on. Kyse on asiasta, joka koskettaa kaikkia, toteaa Kauppi.