Uutinen

Puu on tulossa takaisin kaupunkiin

A-Kruunu Oy on rakennuttamassa Helsingin Kuninkaantammeen kaksi puukerrostaloa, joissa neliövuokra tulee olemaan noin 11 euroa. Valtion erityistehtäväyhtiö A-Kruunun yhtenä tehtävänä on edistää puurakentamista sen lisäksi että se tuottaa kohtuuhintaisia ARA-vuokra-asuntoja Helsingin seudulle.

- Puukerrostalorakentaminen on globaali trendi, jonka taustalla on ekologisuus ja puurakentamisen tekniikan kehittyminen. Merkillepantavaa on, että puu on tulossa takaisin kaupunkiin. A-Kruunu tulee olemaan jatkossakin tässä kehityksessä mukana, totesi A-Kruunun  toimitusjohtaja Jari Mäkimattila esityksessään ympäristöministeriön järjestämässä Puusta pitkälle –tilaisuudessa.

Suomessa vahva metsäklusteri

Mäkimattilan mukaan Suomen vahva metsäklusteri luo hyviä edellytyksiä puukerrostalorakentamiselle.

- Puurakentamisessa ollaan mukana kansainvälissä kilpailussa, jossa suomalaiset toimijat saavat uusia mahdollisuuksia, mutta myös muualta tulevat saavat mahdollisuuksia täältä, korostaa Mäkimattila.

Eriytyvän asiakaskunnan palvelua

A-Kruunu hakee puurakentamisesta sekä parempaa sisäilmastoa että äänimaailmaa. Myös asiakaskunnan erilaistuminen on tuonut tarpeen vastata kysyntään erilaisella tuotteella.

- Puukerrostalojen tuottamisessa on tällä hetkellä haasteena rakentamisen hinta. Myös toimintamallien  löytäminen on vaikeampaa. Tällä hetkellä puukerrostalohankkeet ovat useimmiten edelleen neuvottelu-urakoita, toteaa Mäkimattila.

Mäkimattila toivoo myös säädösten kehittämistä. Esimerkiksi puukerrostalojen paksummat väliseinät vievät rakennusoikeutta betonitaloihin verrattuna. Asiaan voitaisiin vaikuttaa esimerkiksi erilaisella rakennusoikeudellisen kerrosalan laskentatavalla.

Kunkinkaantammeen tulossa kohtuuhintainen vuokratalo

A-Kruunun ensimmäisen puukerrostalon rakentaminen Taidemaalarinkadulle aloitettiin kesällä louhintatöillä. Puurakentaminen alkaa loppuvuonna ja talot ovat valmiita  vuoden kuluttua vuodenvaihteessa. Urakoitsijana  toimii Rakennusliike Reponen Oy ja pääsuunnittelijana arkkitehti Pentti Kareoja ARK-house arkkitehdit Oy:stä.

Kohteeseen tulee 58 asuntoa keskipinta-alaltaan 54 neliötä. Maanalaisessa hallissa tulee olemaan 35 autopaikkaa. Vuokratasoltaan asunnot tulevat olemaan noin 11 euroa neliöltä.

Puu- ja betonirakentamisen vertailua

A-Kruunun talot ovat osa tutkimushanketta, jossa vertaillaan puu- ja betonirakentamisen ominaisuuksia muilta rakenneratkaisuiltaan täsmälleen samanlaisissa taloissa. Tutkimushanke on kaksivuotinen ja sisältää myös asiakastyytyväisyystutkimuksen.

Tutkimuksen kohteena on tuote-, kuljetus- ja työmaavaiheen sekä käyttövaiheen hiilijalanjälki, suunnittelumenetelmät sekä suunnitteluun ja rakentamiseen käytettävä aika, rakenteiden kosteuskäyttäytyminen sekä asiakastyytyväisyys.

- A-Kruunu rakennuttaa taloja sekä puusta että betonista. Tutkimushankkeen kautta pystymme kehittämään kumpaakin rakennustapaa kustannustehokkaampaan ja laadukkaampaan suuntaan, toteaa Mäkimattila

Vuonna 2014 toimintansa käynnistyneen A-Kruunun ensimmäinen talo valmistui elokuussa. Rakenteilla on 314 ja suunnitteilla 662 asuntoa. Lisäksi neuvottelu- ja selvittelyvaiheessa on noin 900 asuntoa.

Lisätietoja: toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, A-Kruunu Oy, puh. 040 7553 924