Uutinen

A-Kruunulle Helsingin Kuninkaantammeen 120 asuntoa

A-Kruunu rakennuttaa Helsingin Kuninkaantammeen 120 uutta ARA-vuokra-asuntoa. Kohteen urakkasopimus allekirjoitettiin tänään Jatke Uusimaa Oy:n kanssa.

Rakenteille lähtevä hanke  on jo toinen A-Kruunun vuokratalo Kuninkaantammessa. Keväällä alueelle valmistui 58 asunnon puukerrostalokohde, johon hakijoita oli 2800. Kohtuuhintaisille asunnoille on Helsingin seudulla kova kysyntä.

Kuninkaantammesta on muodostunut haluttu asuinalue, mutta tärkein tekijä  kysynnälle on kohtuullinen vuokrataso. Omakustannusperiaatteen mukaan myös uudessa kohteessamme on edulliset vuokrat, joten odotamme tähänkin runsaasti hakijoita, toteaa toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

Maisemamaalauksenkatu 1:n rakentaminen käynnistyy huhtikuussa. 4 – 6 -kerroksinen talo valmistuu alkuvuodesta 2021 ja asunnot tulevat hakuun kolme kuukautta ennen valmistumista.

Taloon tulee asuntoja yksiöistä jopa viiden huoneen ja keittiön perheasuntoihin. Keskipinta-ala asunnoissa on 57,3 neliötä. Taloon tulee kaksi talosaunaa ja yhteistila  ensimmäiseen kerrokseen. Lisäksi taloon tulee hyvälle paikalle liiketila, jossa voi toimia esim. ravintola.

Kuninkaantammen puukerrostalokohteemme oli osa tutkimushanketta, jossa vertailtiin puu- ja betonirakentamisen ominaisuuksia . Uudessa kohteessa tullaan hyödyntämään aurinkoenergiaa sähkön tuotannossa sekä tarjotaan asukkaille yhteiskäyttöauto, kertoo Mäkimattila.

Kohteen on suunnitellut arkkitehti Jari Viherkoski työryhmineen Arkkitehtitoimisto HMV Oy:stä.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, jari.makimattila@a-kruunu.fi, puh. 040 755 3924