Hyvinkään Hangonsiltaan lisää A-Kruunun asuntoja
A-Kruunu rakennuttaa Hyvinkään Uraniankadulle 43 asunnon A-energianluokan vuokratalon. Asuntoja taloon tulee monipuolisesti yksiöistä perheasuntoihin. KVR-urakkasopimus on allekirjoitettu Hartela Etelä-Suomi Oy:n kanssa
Hyvinkään Hangonsillan asuinalue on keskustan tuntumassa, lähellä palveluita ja rautatieasemaa. A-Kruunulla on alueella jo vuonna 2019 valmistunut talo, jonka asunnot ovat olleet hyvin kysyttyjä. Asukkaina on erityisesti nuoria perheitä ja pariskuntia.
- Hyvinkään kaupunki on kehittänyt pitkäjänteisesti keskustapainotteista asuntorakentamista Hangonsillan alueella ja onnistunut siinä hyvin. Hyvinkää on Helsingin työssäkäyntialuetta ja Hangonsilta palvelee siten erinomaisesti myös A-Kruunun tavoitetta rakennuttaa asuntoja hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden äärelle, kertoo toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.
Rakennutettava talo tulee olemaan A-energialuokkaa. Muun muassa katolle tulee aurinkopaneelit. Asunnot jakautuvat yksiöistä perheasuntoihin, ja talon yhteistiloiksi tulee pesulatilat, saunaosasto sekä kerhohuone. Rakennuslupa- ja toteutusvaiheen suunnittelusta vastaa Hartela Etelä-Suomen konsulttina Arkkitehtipalvelu Oy.
Uraniankadun rakentaminen käynnistyy kesällä 2024 ja kohde valmistuu syksyllä 2025. Asunnot ovat haettavissa kolme kuukautta ennen talon valmistumista. Vuokrat määräytyvät ARA-ohjeistuksen mukaisesti omakustannusperiaatteella.
Hangonsillan toisen vaiheen asemakaava on laadittu kumppanuusmenettelyllä. Kaavoitus- ja toteuttajakumppanit valittiin kilpailun kautta vuonna 2021. Kilpailu- ja kumppanuuskaavoitusvaiheen suunnittelusta vastasi Arco Architecture Company Oy, joka on toiminut myös A-Kruunun konsulttina jatkosuunnittelussa.