Espoon Leppävaaraan valmistui 46 A-Kruunun asuntoa
Sellon kauppakeskuksen läheisyyteen, Kiannonkatu 18:aan valmistui A-Kruunulle uusi asuinyhteisö, joka kiinnosti runsaasti asunnon tarvitsijoita. Juna- ja bussiliikenneyhteydet sekä tulevan Raide-Jokerin asema ovat kävelymatkan etäisyydellä.
Asuntoja kahden porrashuoneen taloon tuli monipuolisesti yksiöistä perheasuntoihin kuitenkin niin, että isommat perheasunnot painottuvat jakaumassa. Asuntojen keskivuokra on 15,80 euroa neliöltä kuukaudessa. Hakijoita asuntoihin oli 817.
- Asunnot kiinnostivat kaikenikäisiä pääkaupunkiseudulla asuvia hakijoita. Vetovoimatekijöitä olivat selkeästi hyvä sijainti, palveluiden läheisyys ja hyvät liikenneyhteydet, kertoo vuokrauspäällikkö Laura Kalakoski.
Kiannonkadun asukkaiden autojen pysäköintipaikat ovat jo valmiina alueelle rakennetun Puustellinkallion Pysäköinti Oy:n pysäköintitalossa. Yhteistiloina talossa on talopesula, kerhohuone sekä talosaunaosasto.
Talojen julkisivuissa on käytetty puhtaaksimuurattua tiiltä Puustellinmäen alueen yleisilmeen mukaan. Pääsuunnittelijana on toiminut Ark7 Oy:n arkkitehti Vesa Laukkanen ja pääurakoitsijana toimi JM Suomi Oy.
- Hanke on sujunut tilaajan näkökulmasta katsottuna erinomaisesti. Urakoitsijan henkilöstö on ollut kunnianhimoista työssään ja heillä näytti olevan oikein hyvä tiimihenki, mikä on keskeinen tekijä silloin kun tavoitellaan rakentamisen laatua. Tässä kohteessa myös asuntosuunnittelu on onnistunutta, ja asunnot ovat erittäin toimivia, kertoo hankkeesta vastannut A-Kruunun projektipäällikkö Raisa Turtiainen.
A-Kruunu omistaa alueelta myös kaksi suojeltua 1950-luvun rakennusta, jotka nykyisten käyttäjien vuokrasopimusten päätyttyä tullaan peruskorjaamaan ja muuttamaan ARA-asunnoiksi.