Asukkaalla ja yhtiöllä yhteinen etu energiansäästössä
Energian säästäminen on talon kustannuksiin eli vuokriin vaikuttava asia. Sen lisäksi asukas voi asumistottumuksillaan keventää suoraan oman kukkaron kuluja. Myös ilmasto kiittää järkevää energiankulutusta.
A-Kruunun vuokrat määritellään omakustannusperiaatteen mukaan eli vuokrissa saa periä vain talon rakennuttamiseen, ylläpitoon ja hallintoon liittyviä kuluja. Eli mitä vähemmän aiheutetaan kustannuksia, sitä vähemmän joudutaan vuokrissa keräämään rahaa kulujen kattamiseksi.
Suurin osa energiakustannuksista, noin 60 prosenttia tulee talojen lämmittämisestä. A-Kruunun etuna energiansäästöasioissa on, että suurin osa asuntokannasta on uusia taloja. Kun keskimääräisessä kiinteistökannassa lämmöntarve per kuutio on yli 40 kWh, A-Kruunun taloissa se on 24 kWh.
Myös taloja johdetaan tiedolla
Lisäksi älykäs talotekniikka auttaa toimintojen seurannassa. Yhtiö myös kehittää jatkuvasti keinoja saada taloista tietoa optimaalisen energiankulutuksen saavuttamiseksi.
- Myös taloja johdetaan tiedolla. Taloissamme mittaroidaan monenlaisia energiankulutukseen liittyviä asioita, jotta voimme muun muassa saada selville vikatilanteet ennen kuin niistä aiheutuu isompia ja kustannuksiltaan kalliita ongelmia, kertoo ylläpitopäällikkö Kari Mikola, joka on työskennellyt A-Kruunussa reilun vuoden verran.
- Olen tänä aikana voinut todeta, että yhtiössä halutaan toimia ympäristöystävällisesti, kiinnitetään paljon huomiota energiatehokkuuteen ja myös tiedetään, mitä taloissa tapahtuu sen tiimoilta.
Ylläpitonäkökulma hyödynnetään rakennuttamisessa
Asuntokannasta saatava energiantietous päätyy ylläpidon lisäksi myös yhtiön rakennuttamisen hyödyksi.
- On järkevää, että rakennutettaessa taloja omaan omistukseen, otetaan jo talojen suunnitteluvaiheessa huomioon ylläpitoon vaikuttavat asiat. Se helpottaa merkittävästi talojen ylläpitoa pitkällä tähtäimellä, toteaa Mikola.
Ylläpitopäällikkö Kari Mikola Pasilankadun kohteen sähköpääkeskuksessa. Puhelin on tärkeä työkalu myös asioiden dokumentoimiseen.
Huoneistokohtainen veden laskutus edistää säästämistä
Energiansäästöön vaikutetaan luonnollisesti myös asumistottumuksilla. A-Kruunun taloissa on keskimääräistä kerrostaloasunnon vedenkulutusta matalampi kulutus, noin 120 litraa vuorokaudessa asukasta kohden. Tässä asiassa raha on hyvä konsultti, sillä huoneistokohtaisen vedenkulutuksen laskutuksen myötä moni oppii pitämään oman kulutuksen kohtuullisena.
- Asukkaat, jotka muuttavat A-Kruunun asuntoon yhtiöistä, joissa ei ole huoneistokohtaista vedenkulutuksen mittausta, aliarvioivat usein omaa kulutustaan luullen että heitä on laskutettu väärin. Selvitämme aina tarvittaessa asian ja yleensä mittarilukema pitää paikkaansa. Jos mittarissa on vikaa, se ilmenee lähes aina vähäisempänä kulutuslukuna, kertoo Mikola.
Mikolalla hurja tarina siitä, miksi kannattaa aina lomalle lähtiessä tarkistaa, että vesihanat ovat kiinni.
- Eräässä tapauksessa päälle unohtunut vesihana aiheutti 27 kuution vuorokausikulutuksen ja asukkaalle vajaan sadan euron lisäkustannuksen jokaiselta vuorokaudelta, kertoo Mikola.
Matalimmillaan asukkaan vedenkulutus A-Kruunun taloissa on ollut alle 40 litraa vuorokaudesta. Kulutus on saatu matalaksi muun muassa käymällä usein kuntosalilla suihkussa ja pesemällä pyykki talopesulassa. A-Kruunun taloissa talopesulan käyttö on maksutonta.
Älä päästä lämpöä harakoille
Mikola toivoo, että asukkaat ajattelisivat kustannustietoisuuden lisäksi myös ympäristöhyötyä ja tarkastelee omia tottumuksiaan. Esimerkiksi lämpöä ei kannata päästää vanhan viisauden mukaan harakoille, eli avata ikkunoita asunnon ollessa liian lämmin vaan säätää patteria pienemmälle. Yhden asteen pudotus lämpötilaan tuottaa myös viiden prosentin säästön lämmityskuluihin.
- Ja huoltoon saa aina ilmoittaa myös liian lämpimästä sisäilmasta. Asukkaalla on myös velvollisuus ilmoittaa huoltoon esimerkiksi vuotavasta vesihanasta tai vessanpöntöstä. Ja kannattaa muistaa, että laitteiden korjaaminen kuuluu yhtiölle eli asukkaalle ei aiheudu siitä mitään kustannuksia, korostaa Mikola.
Jos kuitenkin ensisijaisesti ajattelee asiaa kustannushyödyn näkökulmalta, Mikolalla on antaa selkeä keino siihen, mitä asukkaan kannattaa tehdä.
- Lämpimän veden käyttöön voi heti vaikuttaa. Kun on huoneistokohtainen laskutus, jokainen maksaa vain omasta kulutuksestaan. Kannattaa siis käydä suihkussa vain peseytymässä ei oleilemassa ja ennen kaikkea opettaa lapsetkin käymään nopeasti suihkussa, vinkkaa Mikola.
Vessanvuototesti
Voit testata vuotaako wc-istuin laittamalla pöntön takaosaan vessapaperipalasen silloin, kun veden ei pitäisi valua pöntössä. Jos paperi tippuu vesilukkoon, kaikki on kunnossa. Jos se jää takaseinään kiinni, pöntössä on vuoto. Ilmoita asiasta huoltoon.