
Asukastoiminta voi parhaimmillaan tuoda viihtyvyyttä ja helpottaa arkea
Tuusulan Metsävadelmantieltä löytyy aktiivinen asukastoimikunta. Kerhohuoneen sisustamisen jälkeen he alkavat nyt miettiä eri tapoja saada asukkaita yhteen. Talosta löytyykin jo hyvin yhteishenkeä, joten pohja asukastoiminnalle on lupaava.
Naapuriapu ja muista välittäminen on tärkeä osa yhteisöllisyyttä, johon asukastoiminta tähtää. Pienetkin eleet voivat lisätä viihtyvyyttä, ja kasvattaa luottamusta. Asukastoimikunnassa toimiva Satu haluaa tuoda naapureita enemmän yhteen erilaisen toiminnan kautta.
- Koen, että asukastoiminnan perimmäinen tehtävä on helpottaa ihmisiä arjessa. Joko lisäämällä viihtyvyyttä tai olemalla hyödyllinen asumisen asioissa. Me olemme täällä panostaneet lainatavaroihin. Meiltä löytyy lapsille pelejä ja katuliituja, sekä muun muassa tekstiilipesuri. Tämä on samalla säästö asukkaalle, jonka ei tarvitse näitä itse ostaa, sekä hyvää kiertotaloutta. Haluamme tällä tavalla vaalia mukavaa yhteisöä, joka tänne on jo syntynyt. Pian alamme myös järjestämään jotain yhteistä tekemistä, kun kerhohuone on nyt saatu valmiiksi, kertoo Satu.
Kerhohuoneella pian avajaiset
Kerhohuoneesta löytyy iso pöytä ja erilaisia pelejä. Keittiön astioita saa myös lainata omia juhlia varten. Hienosti sisustettu kerhohuone saa pian avajaiset, jolloin toimikunta pääsee esittelemään sen käyttöä asukkaille. Pientä toimintaa on jo ehtinyt olla.
- Täällä on aiemmin ollut muiden toimikunnan jäsenien pitämiä kerhoja, muun muassa maalausta ja peli-iltaa. Emme ole kuitenkaan omien aikataulujen vuoksi vielä pitäneet mitään isompaa juhlaa. Täältä löytyy jo hyvin mukavaa ja huomaavaista porukkaa, jonka varmasti saa mukaan tekemisiin. Silloin kun työstimme kerhohuonetta, monet jäivät juttelemaan ja kyselemään siitä. Koen, että se on jo hyvä merkki tulevasta toiminnasta. Kesäksi olemme ajatelleet istuttaa kukkia, jota jotkut ovat jo vähän pyytäneet. Periaatteemme on, että toimikunta kuuntelee herkällä korvalla kaikkia asukkaiden ideoita. Kierrätys on meille tärkeää, ja olemme myös sen ympärille suunnitelleet jotain toimintaa, kertoo Satu.
Lapsille uusia ystäviä
Talo sijaitsee Tuusulan ja Keravan välissä, ja on oiva kohde yhdistämään kaupunki- ja lähiöasuminen. Kaupungin palvelut löytyvät läheltä, ja luonnonläheisyys tarjoaa rauhaa. Talossa asuu sen vuoksi paljon lapsiperheitä, jotka myös lisäävät halukkuutta saada asukastoimintaa enemmän käyntiin.
- Olisi mukava, jos erityisesti lapsiperheet näkisivät asukastoimikunnan positiivisena lisänä arkeen. Monilla saattaa olla ajatus, että toiminta on aikaa vievää, ja hektisessä arjessa se tuntuu raskaalta. Kuitenkin tarkoitus on vain viettää aikaa yhdessä ja tutustua toisiimme. Saa myös olla omissa oloissaan, jos siltä tuntuu, emme halua mitenkään tunkea päälle. Kuitenkin esimerkiksi lapsille toisiin tutustuminen olisi varmasti mukavaa. Kuten meillä toimikunnassa, niin he voivat myös löytää tämän kautta hyviä ystäviä, kannustaa Satu.

Teksti ja kuvat: Ida Oljemark