Uutinen

A-Kruunulle tulossa 140 asuntoa Helsingin Kuninkaantammeen

A-Kruunu Oy ja Governia Oy:n omistama GoK Oy allekirjoittivat tänään kiinteistökauppakirjan.  Kaupan  myötä  Helsingin Kuninkaantammeen – tarkemmin Kuninkaantammenkallioon – tullaan rakennuttamaan  140 kohtuuhintaista ARA-vuokra-asuntoa.

- Kaupunkikuvallisesti korkeatasoisen kohteen rakentaminen  käynnistynee vuoden 2018 lopussa. Sijainniltaan kohde on erinomainen Jokeri 2:n varrella ja Hämeenlinnanväylän tuntumassa, mutta silti luonnonläheisessä ympäristössä, kertoo toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

Maisemamaalauksenkadulle toteutettava hanke rahoitetaan ARA:n hyväksymällä, rahoituslaitoksen myöntämällä 40 vuoden korkotukilainalla.

A-Kruunun  asuntojen vuokrataso määräytyy omakustannusperiaatteen mukaan kohtuulliseksi.  

- Hyvä sijainti, laadukkaat asunnot ja pääkaupunkiseudun hintatasoon nähden kohtuullinen  vuokra pitävät huolta siitä, että asuntomme ovat olleet erittäin kysyttyjä, toteaa Mäkimattila.

A-Kruunulle valmistuu tänä vuonna Helsingin seudulle 200 asuntoa ja tavoitteena on käynnistää noin 500 asunnon tuotanto.

GoK Oy on valtion erityistehtäväyhtiö Governian kokonaan omistama yhtiö, joka omistaa Helsingin Kuninkaantammenkalliossa maa-alueen.  Helsingin kaupunki on kaavoittanut GoK Oy:n ja Kuninkaantammenkallion muiden maanomistajien alueille noin 36 000 kerrosneliömetriä asuntorakentamisoikeutta.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, A-Kruunu Oy, puh. 040 755 3924
www.a-kruunu.fi

A-Kruunu Oy
A-Kruunu on valtion erityistehtäväyhtiö, tehokas ja vastuullinen kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tuottaja ja omistaja. Yhtiö rakennuttaa vuosittain noin 400 asukkaiden arvostamaa asuntoa Helsingin seudulla sekä edistää puurakentamista ja asumisen innovaatioita.