Vantaan Timanttikujan asukkailla oli perustellut syyt haluta vaihtaa huoltoliike. Uuden toimijan kanssa pidettiin heti alkuun asukastapaaminen, jossa kartoitettiin talon erityispiirteet ja asukkaiden toiveet huollolle.

Kaskelantie 25:n sisäpihalla Vantaalla kesäkukat hehkuvat ja paikat hohtavat siistinä. Talossa asuva, asukastoimikunnan puheenjohtaja Ilse-May Kindstedt pitää huolta niin kukista kuin monista muistakin talon asioista.

Puurakentamisen peruselementit alkavat olla kunnossa, lastentaudit takana ja hintakin yhä kilpailukykyisempi. A-Kruunu haluaa lisätä puurakentamisen positiivista kehää omalla 1000 puukerrostaloasunnon kampanjallaan.

kuva:
A-Kruunun ensimmäinen puukerrostalo valmistui vuonna 2018 Helsingin Kuninkaantammeen.

A-Kruunun ensimmäinen kohde Vantaalle on valmistunut  Kivistöön Timanttikuja 1:een. Asukkaat muuttavat taloon tänään perjantaina. Laadukkaasti suunniteltuun kohteeseen oli peräti 1500 hakijaa.

Senaatti-kiinteistöt ja Vantaan kaupunki julkistavat syksyllä 2017 kilpailut kahdesta erillisestä kiinteistökehityshankkeesta kahdelle vierekkäiselle tontille Tikkurilan Kielotiellä.