Uutinen

Suomen suurin puukerrostalojen kokonaisuus valmistui Tampereen Vuorekseen

Kuusikoksi nimetty puukerrostalokokonaisuus valmistui, kun A-Kruunun kaksi vuokrataloa saivat asukkaansa maaliskuun lopussa. Nadia Mahi kiittelee puun tuomaa tunnelmaa asumiseen sekä Vuoresta asuinalueena erinomaiseksi paikaksi asua.

 

Kuusikko on Suomen suurin, kuuden puukerrostalon kokonaisuus, johon A-Kruunu on rakennuttanut 92 vuokra-asuntoa Honkakuusenkadulle ja Aihkinkadulle. Asuntojen keskineliövuokra on 12,96 euroa. Kerrostalojen lisäksi alueelle rakennettiin pysäköintihalli, autokatoksia, pihasaunarakennus sekä ulkoiluvälinevarastoja. TA-Asumisoikeus toteutti hankkeeseen jo aiemmin valmistuneet 103 asumisoikeusasuntoa. Pääurakoitsijana hankkeessa toimi Arkta Rakennus Oy.

- Kohtuuhintaisten asuntojen tuottamisen lisäksi tehtävämme on edistää puurakentamista, asumisen innovaatioita, kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä. Kuusikon hankkeessa pystymme edistämään kaikkia noita tavoitteitamme, toteaa A-Kruunu Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

Nadia Mahi muutti A-Kruunun syksyllä valmistuneeseen ensimmäiseen A-Kruunun taloon miehensä Mino Lehtosen kanssa. Pariskunta pääsi muuttamaan sopivasti ennen ensimmäisen lapsen, Victoria-tyttären joulukuista syntymää.

- Taloissa asuu paljon lapsiperheitä. Tutustumme varmaan lisää muihin perheisiin hiekkalaatikolla sitten, kun talomme pihatyöt valmistuvat kesällä, toteaa Mahi ja kehuu Vuoresta ihanaksi paikaksi asua.

- Isokuusen päiväkoti ja koulu ovat talomme vieressä ja kaupat lähellä. Uimarantakin täältä löytyy. Alue on rauhallinen ja toisaalta Hervannan palvelut löytyvät noin kymmenen minuutin bussimatkan päässä, luettelee Mahi, joka itse sai opintonsa valmiiksi viime keväänä. Puoliso opiskelee parhaillaan Hervannassa.

A-Kruunun taloon perhe päätti hakea alueen takia, mutta talon rakennusmateriaali oli lisämeriitti.

- Kyllä rakennusmateriaalilla oli merkitystä. Puun myötä tuli lämmin ajatus asunnosta. Täällä tuoksuukin rappukäytävässä puulta, kun pinnat on jätetty puun värisiksi. Myös asunnossa olisi voitu jättää puuta näkyville, sillä se luo lämmintä tunnelmaa, pohtii Mahi.

Kuvituskuva Nadia Mahista

Aluksi puu materiaalina hieman myös huolestutti paloturvallisuuden vuoksi, mutta asuntojen automaattinen sammutusjärjestelmä hävitti pelon.  Puutalot ovat lakisääteisten paloturvallisuusmääräysten ja sprinkleröinnin ansiosta luokiteltu erittäin paloturvallisiksi.

- Täällä asuminen on vastannut odotuksiamme paremmin kuin hyvin. Meillä on tarkoitus asua täällä pitkään, koska tämä tuntuu kodilta, perustelee Mahi.

Kuusikko-hankkeeseen on käynnissä myös Tampereen yliopiston Pukki-tutkimushanke, joka selvittää puukerrostalorakentamisen liiketaloudellisia mahdollisuuksia kiinteistökehittämisen näkökulmasta. Tutkimushankkeen tavoitteena on lisäksi tuottaa uutta tietoa puukerrostalorakentamisen arvoketjuista ja tutkia kiertotalouden mahdollisuuksia. Tutkimus valmistuu ensi kesänä.

Kohteeseen on myös hankittu Samuli Alosen toteuttamat taideteokset Ikimetsä & Jatkumo.

Kuvituskuva kohteesta

Kuvituskuva kohteesta