Uutinen

Sipoon Söderkullan puukerrostalot valmistuivat

A-Kruunun uusimmat, moduulitekniikalla rakennetut puukerrostalot ovat valmistuneet Sipoon Kalliomäen uudelle alueelle Söderkullan keskustan kupeeseen. Uusien talojen asukkaat arvostavat edullisen vuokran lisäksi talojen sijaintia, joka on erinomainen niin liikenneyhteyksien, luonnon läheisyyden kuin palveluidenkin osalta.

Osoitteisiin Kalliomäenkaari 8 ja 18 valmistuneessa kohteessa on kaksi moduulitekniikalla rakennettua kerrostaloa. Asuntoja haki 294 asukasta.

Toiseen taloista Vantaalta muuttanut Nina Mölsän perhe iloitsee uuden kodin merellisestä sijainnista.

– Kaikenlainen luontoileminen on tärkeä harrastus perheellemme. Meri on meille ykkösjuttu keväästä syksyyn, vietämme aikaa saarissa sekä kalastellen. Söderkulla on muutenkin sijainniltaan hyvä, palvelut ovat lähellä ja busseilla pääsee hyvin töihin Helsinkiin. Pojan koulumatkakin Sipoonlahden kouluun on turvallinen, Mölsä kertoo.

Sopivan kokoinen talo

Uuden, pienemmän kodin etsintä tuli perheelle tarpeelliseksi kahden vanhemman lapsen aikuistuttua.

– Alkoi tuntua siltä, että maksamme hukkaneliöistä vuokraa. Tämä uusi asunto on kiva ja talo onneksi melko pieni, sillä en ole aiemmin asunut kerrostalossa, Mölsä sanoo.

– Puukerrostalossa asuminen kiehtoi ajatuksena. Se on kai jollain lailla ekologisempi ja varmaan hengittää paremmin kuin betonitalo. Asuminen sitten näyttää, kuinka talo toimii kesällä ja talvella, hän jatkaa.

Mölsälle Kalliomäenkaaren koti on myös ensimmäinen uusi asunto.

Kohtuullinen vuokrataso

A-Kruunun palvelupäällikkö Laura Kalakoski tietää, että Mölsän perheen kokemukset jakaa moni muukin taloon muuttanut.

– Asukkaiden kommenteissa korostuivat yhteydet Helsinkiin ja muualle pääkaupunkiseudulle, koulumatkan turvallisuus, luonnonläheisyys sekä kohtuullinen vuokrataso. Moni arvostaa myös mahdollisuutta päästä asumaan uudessa asunnossa, Kalakoski sanoo.

Talon keskimääräinen jyvitetty vuokrataso on 12,65 euroa neliöltä kuukaudessa. Yhteistiloina on talosauna ja kerhohuone.

Rakentamistapa tulee kasvamaan

Kohteen pääurakoitsijana toimi Woodcomp-yhtiöihin kuuluva KW-Component Oy.

– Yhteistyö A-Kruunun kanssa oli sujuvaa ja hanke eteni pandemiasta huolimatta aikataulussa, Woodcompin toimitusjohtaja Marko Paloniemi sanoo.

Kerrostalot valmistuivat alle 10 kuukaudessa.

– Teollinen puurakentaminen moduuleista on huomattavasti nopeampaa kuin betonirakentaminen. Rakentamistavan ansiosta pystymme myös varmistamaan kuivaketjun koko rakentamisen ajaksi. Tämä rakentamistapa tulee kasvamaan voimakkaasti lähivuosina, toimitusjohtaja näkee.

valokuva A-Kruunun Söderkullan puukerrostalosta

valokuva A-Kruunun Söderkullan puukerrostalosta

valokuva A-Kruunun Söderkullan puukerrostalosta

valokuva A-Kruunun Söderkullan puukerrostalosta

valokuva A-Kruunun Söderkullan puukerrostalosta

Kohteen pääsuunnittelijana toimi arkkitehtitoimisto Avarion Markku Ranne.

A-Kruunulle on rakenteilla mittava puukerrostalokohde myös Tampereella sekä puurakentamisen hankeaihioita muun muassa Espoossa.