Uutinen

Puukerrostalon rakentamisen aikainen hiilijalanjälki näyttää jäävän betonitaloa pienemmäksi

Helsingin Kuninkaantammen Taidemaalarinkatu 6:een valmistuvan A-Kruunu Oy:n puukerrostalokohteen hiilijalanjälki jäänee noin 30 % pienemmäksi kuin vierekkäiselle tontille rakennettavan vastaavan betonirakennuksen. Puukerrostalon harjannostajaisissa kohteeseen kävi tutustumassa myös ministeri Kimmo Tiilikainen.

A-Kruunu Oy:n ensimmäinen puukerrostalokohde on osa tutkimushanketta, jossa verrataan puu- ja betonirunkoisen asuinkerrostalon eroja suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa sekä käytön aikana. Yhteensä 58 asunnon nelikerroksiset puukerrostalot ovat ARA-tuotantoa, korkotuella toteutettavia vuokrataloja.

- Tämänkaltaiset vertailututkimukset tarjoavat hedelmällistä tietoa rakentamisen ohjauksen kehittämiselle. Tavoitteena on 2020-luvun puoliväliin mennessä ohjata rakennusten elinkaaren aikaisia päästöjä myös lainsäädännöllä, mikä tarkoittaa muutosta koko alalle. ARA-kohteet ovat jatkossa tärkeitä vähähiilisen rakentamisen edistämisessä, sanoo asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen.

Rakentamisessa käytettävän aikatiedon keräämisestä vastaa Mittatieto Oy yhteistyössä pääurakoitsijana molemmissa kohteissa toimivan Rakennusliike Reposen kanssa. Maanalaisien rakenteiden yläpuolisen osuuden hiilijalanjäljen laskemisen toteuttaa VTT. Lopullisen tutkimuksen raportti valmistuu vuoden 2018 alussa, minkä jälkeen seurantaprojekti kestää kaksi vuotta. Tutkimukseen liittyy myös asukkaille suunnattu asiakastyytyväisyystutkimus rakennusten valmistuttua.

Vastaavaa tutkimusta ei ole aiemmin toteutettu. Vertailua helpottaa yhtenevät asemakaavamääräykset ja kiinteistöjen omistajien asettamat tilaohjelmatavoitteet. Vertailu on aloitettu ensimmäisestä asuinkerroksesta, koska maanalainen autohalli ja kellaritilat on toteutettu samanlaisilla rakennejärjestelmillä.

- Tässä vaiheessa rakentamista on jo nähtävissä, että puukerrostalon hiilijalanjälki jää rakentamisajalta noin 30 prosenttia pienemmäksi, kun otetaan huomioon koko rakennus perustuksineen ja maatöineen. Ajankäytöltään hankkeet eroavat vain vähän, sillä ainakin vielä puukerrostalo on saman verran hitaampi suunnitteluvaiheessa kuin betonitalo on hitaampi rakentaa, toteaa Rakennusliike Reposen Oy:n toimitusjohtaja Mika Airaksela.

Kohteet valmistuvat ensi vuoden alussa. Rakennusten käytönaikaisen hiilijalanjäljen laskemisen toteuttaa VTT tutkimalla energiankulutusta sekä kosteusteknisiä asioita kahden vuoden seurantaprojektissa.

Sitä varten rakenteisiin on asennettu kymmeniä mitta-antureita, joiden kautta pystytään siirtämään tietoa taloautomatiikan hyödynnettäväksi. Seurannalla saadaan selvitettyä käytännön olosuhteissa se, onko rungon massalla vaikutusta rakennuksen todelliseen energiankulutukseen. Mitta-anturit jäävät paikoilleen ja ovat käytettävissä myös tutkimushankkeen jälkeen.

Asukkaiden asumistottumukset vaikuttavat merkittävästi rakennusten kokonaishiilijalanjälkeen.

- Pyrimme A-Kruunun taholta tuottamaan asukkaille riittävää tietoa ekologisesti tarkoituksenmukaisista valinnoista. Nykyaikaiseen elämäntapaan ja asumiseen kuuluu energiankäyttö monella tavalla, mutta järkevillä valinnoilla ympäristön kannalta epäedulliset haitat voidaan minimoida, toteaa A-Kruunu Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

Mäkimattila odottaa myös asiakastyytyväisyystutkimusta mielenkiinnolla.

- Tässä hankkeessa pystytään aidosti tutkimaan asukastyytyväisyyttä betoni- ja puukerrostalojen välillä. Talot sijaitsevat vierekkäin, joten silloin jää pois alueeseen liittyvät mieltymykset. Meidän tavoitteena on tehdä käyttäjien toiveiden mukaista asuntotuotantoa, joten siksi tieto on meille merkittävä, korostaa Mäkimattila.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, A-Kruunu Oy, puh. 040 7553 924
Toimitusjohtaja Mika Airaksela, Rakennusliike Reponen Oy, puh. 0500 703 113

Kohdetiedot

  • 58 vuokra-asuntoa
  • Asunnot ovat kooltaan 34,5 – 88m2
  • Asuntotyypit 1h+kt – 4h+kt
  • Kohteessa on kaksi puurakenteista neljäkerroksista asuinrakennusta
  • Energiatodistuksen energiatehokkuusluokka C

    e-luku:
    A-talo: 105 kWh/m2vuosi
    B & C -talo: 102 kWh/m2vuosi

  • Uusiutuvaa omavaraisenergiaa aurinkosähköllä molemmissa rakennuksissa
  • Rakentaminen aloitettu 7/2016
  • Valmistuminen 2/2018
  • Kohteen keskivuokra 12 - 13 €/asm2/kk

Runkojärjestelmä ja materiaali

  • Hanke on suunnittelu ja valmistettu Suomessa, suomalaisesta materiaalista. Rakennuksen runko on toteutettu suurelementeillä.
  • Hankeen elementtituotanto on Suomesta ja suomalaisesta puusta.
  • Runkoelementit tulee Koskinen Oy:ltä Vierumäeltä, ja VVR Oy Heinolasta toimittaa välipohjat, parveke-elementit sekä sisäportaat.
  • Parvekelaatoissa käytetty CLT:kin on kotimaista.