Uutinen

Nurmijärven Ropakkotien kohde valmistui

A-Kruunulle on valmistunut 39 korkotukivuokra-asunnon kohde Nurmijärven Klaukkalaan Ropakkotie 8:aan. Asukkaat muuttavat taloon tällä viikolla. Hakijoita taloon oli 400.
 

Talossa on asuntoja yksiöistä viiden huoneen ja keittiön huoneistoihin. Jaana Laukkanen muuttaa perheineen taloon samalla alueella sijaitsevasta talosta.

- Nykyinen asuntoni on vanhassa talossa, asunto pienempi ja silti korkeampi vuokra. Vuokran edullisuus ja asunnon uutuus vaikuttivat valintaamme, toteaa Laukkanen.

Marika Pullin viisihenkinen perhe paluumuuttaa Klaukkalaan Hyvinkäältä. Muuton myötä vanhempien työmatka ja lasten koulumatka lyhenee. Lisäksi perhe pääsee lähemmäs kirkonkylällä asuvia sukulaisia.

- Ajoimme kerran talojen ohi ja totesimme, että kivan näköisiä kerrostaloja tulossa. Juteltuamme lasten kanssa päädyimme hakemaan asuntoa. Alue on minulle tuttu, kun olen ollut töissä viereisessä päiväkodissa. Talon sijainti ratkaisi päätöksemme, maalla on niin mukava asua, mutta kyllä kohtuullinen vuokrakin on tärkeä asia, toteaa Pulli.

Mikko Toivola muuttaa Helsingistä lähemmäs työpaikkaansa. Mikon asuntona on yksi talon yksiöistä.

- Olen kaupunki-ihminen, mutta tämä oli järkiratkaisu, kun  työpaikka on Klaukkalassa. Mutta kyllä Klaukkala on ihan mukavanoloinen paikka, samankokoinen kuin kotipaikkakuntani Länsi-Suomessa. Läheltä löytyvät tarvittavat palvelut ja minulle tärkeä punttisali ihan talon vierestä, kertoo Toivola, joka totesi hänkin A-Kruunun vuokran olevan kohtuullinen.

Hakijoita taloon oli 400. Vuokra on 12,18 euroa neliöltä kuukaudessa. Asuntojen keskipinta-ala on 55,6 neliötä.

- Valmistuvissa kohteissamme on ollut paljon asuntojen hakijoita. Vuokranmäärityksessä toteutetaan omakustannusperiaatetta eli vuokrissa peritään vain talojen rakentamiseen, ylläpitoon ja hallinnoimiseen tarvittavat toteutuneet kulut. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA ohjaa ja valvoo vuokranmääritystä, kertoo Mäkimattila.

A-Kruunu valitsee asukkaat taloon ARAn ohjeistuksen mukaan. Yhtiöllä on Helsingin seudulla valmiina 710 asuntoa, rakenteilla 650 ja suunnitteilla 740.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, jari.makimattila@a-kruunu.fi, puh. 040 755 3924