Uutinen

A-Kruunun Kauniaisten hanke rakenteille

Kauniaisiin Koivuhovin juna-aseman viereen rakennetaan A-Kruunun omistukseen pitkällä korkotuella 44  asunnon vuokratalo. Puutarhakaupungin miljööseen sovitetun  kohteen vuokrataso määräytyy omakustannusperiaatteen mukaan kohtuulliseksi. Urakkasopimus allekirjoitettiin tänään Uudenmaan Mestari-Rakentajat Oy:n kanssa.

Kauniaisten Bredantien kohde on hyvien julkisten liikenneyhteyksien ja kohtuuhintaisen vuokratason takia juuri sellainen, jota pääkaupunkiseudun vuokra-asumisessa tällä hetkellä tarvitaan, toteaa toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

Kauniaisten kaupunki järjesti v. 2017 suunnitelmien laatuun perustuvan tontinluovutuskilpailun, jolla haettiin ehdotusta Koivuhovin aseman vieressä olevalle tontille. ARA:n hyväksymällä 40 vuoden korkotukilainalla rahoitettavan kohteen toteuttaminen perustuu MAL-sopimuksen tavoitteisiin.  

A-Kruunu voitti kilpailun kaupunkikuvallisesti ansiokkaalla ja asunto-ohjelmaltaan monipuolisella ja laadukkaalla ehdotuksella.  Pääsuunnittelijana on toiminut Playa Arkkitehdit.

A-Kruunu panostaa kohteissaan laadukkaaseen suunnitteluun -  ARA-tuotanto voi parhaimmillaan olla oivaltavan suunnittelun edelläkävijä. Asumisviihtyisyyden lisääntymisen ohessa suunnittelun laadukkuus nostaa vuokra-asumisen  arvostusta ja parantaa asuntojen kilpailukykyä, kertoo Mäkimattila.

Bredantien kohteeseen tulee asuntoja yksiöistä 5h+k-asuntoihin. Keskipinta-ala on 59 neliömetriä. Asuntojen vuokrataso muodostuu omakustannusperiaatteen mukaan kohtuulliseksi.

A-Kruunulla on tällä hetkellä valmiina 793 ja rakenteilla tai rakenteille lähdössä 731 asuntoa. Suunnitteilla on noin 685 asuntoa.

Tänä vuonna valmistuneissa kohteissamme on ollut satoja hakijoita, joissain enemmänkin. Tarvetta kohtuuhintaiselle asumiselle on pääkaupunkiseudulla paljon, toteaa Mäkimattila.

Vuokra-asuntojen asukasvalinnassa toteutetaan hyviä asukasvalintaperiaatteita, ja asunnot osoitetaan kohtuuhintaista vuokra-asuntoa eniten tarvitseville ruokakunnille samalla huolehtien vuokratalojen monipuolisesta asukasrakenteesta.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, A-Kruunu Oy, puh. 040 755 3924