Nyheter

Hyvä lajittelu näkyy omassa kukkarossa

Sen lisäksi että lajittelu on ympäristöystävällistä, voivat asukkaat vaikuttaa sen avulla talon kustannuksiin. Mitä aktiivisemmin asukkaat yhdessä lajittelevat, sen vähemmän jätekustannuksia yhtiölle syntyy ja säästytään turhilta vuokrankorotuksilta. 

Ritva Knuutila asuu Turussa Kärsämäentiellä talossa, joka kuuluu A-Kruunun kymmenen parhaan talon joukkoon, kun mittarina on pienet jätekustannukset. Erityisesti sekajäte on kallista, joten ahkera jätteiden lajittelu tuo talolle säästöä.

Ritva on itse ollut aktiivinen lajittelija niin kauan kuin se on ollut mahdollista. Ympäristöstä huolehtiminen tulee häneltä luonnostaan, ja on kuulemma jo lapsuudessa opittu hyvä tapa.

- Meille opetettiin jo pienenä, että oma kortemme pitää kantaan kekoon eli esimerkiksi roskia ei jätetä ulkona jälkeensä. Nykyäänkin kun käyn kävelemässä, saatan kotimatkalla poimia roskia maasta ja viedä ne sinne, minne ne kuuluvat eli roskiksiin, kertoo Ritva.

Nykyään lajitteluasioita käsitellään jo kouluissa pienten lasten kanssa, ja Ritva toivookin, että lapset ja nuoret olisivat tulevaisuudessa aktiivisia lajittelijoita. 

Jätekustannukset vaikuttavat kaikkiin

Yhtiöltä Ritva toivoo aktiivisuutta tiedottaa lajitteluasioista. Vaikka jäteastioissa yleensä lukee, mikä kuuluu mihinkin, ovat tekstit joskus niin kuluneita, ettei niistä saa selvää. Astioiden lähelle voisi laittaa esimerkiksi taulun, jossa lukisi selkeämmin mitä saa laittaa minnekin. Kärsämäentiellä ei ole jätehuonetta, jonka seinälle monissa taloissa opastus onkin toteutettu.

- Sen lisäksi yhtiö voisi kertoa asukkaille enemmän siitä, miten jätekustannukset vaikuttavat suoraan vuokriin, sillä moni ei osaa välttämättä yhdistää huonoa lajittelua vuokrankorotuksiin. Ihan hiljattain eräs naapuri kertoi, ettei ollut ikinä tullut ajatelleeksi, että isommat jätekustannukset tarkoittavat meille myös jossain vaiheessa isompia vuokria, kertoo Ritva ja antaa itse yhden käytännön esimerkin, joka asukkaiden olisi hyvä tietää.

- Käsitykseni mukaan kaikki isompi, jäteastioiden ulkopuolelle jäävä jäte ei mene roska-auton mukana, vaan huoltoyhtiö joutuu sen poistamaan ja yhtiölle tulee siitä lasku perään. Tällaiset kustannukset ovat turhia ja tulevat kaikille kalliiksi, kun vuokria joudutaan nostamaan. Meillä talossa onneksi asuu sen verran hyviä lajittelijoita, että tältä säästytään, iloitsee Ritva. 

Teksti: Ida Oljemark
Kuva: Päivi Karvinen